Jaksetaan yhdessä koronakriisissä

Nyt, kun koronarajoitusten purkutoimia aletaan asteittain toteuttaa, se herättää kansalaisissa suuria tunteita; sekä toiveikasta iloa että pelkoja. Vaikka rajoitukset ovat osoittautuneet onnistuneiksi, ovat ne sairastumisen pelon lisäksi padonneet keskuuteemme henkistä pahaa oloa, ahdistuneisuutta ja ihmissuhdeongelmia.

Ikäihmisten lisääntynyt yksinäisyys, kriisipuhelimen soittomäärien tuplaantuminen, avioerohakemusten lisääntyminen ovat tästä selkeinä merkkeinä. Poliisin kotihälytyskäynnit ovat lisääntyneet huomattavasti varsinkin perheväkivallan vuoksi. Lastensuojelun kiireelliset sijoitukset erityisesti teini-ikäisillä ovat kasvaneet.

Lähes 3/4 lapsista ja nuorista ovat ahdistuneita, tylsistyneitä ja 13%:lla heistä on ollut itsetuhoisia ajatuksia. Etäopetus on entisestään lisännyt eriarvoisuutta ja oppimisvaikeuksissa olleiden ahdinkoa. Ammattikoululaisista osa on kadonnut kokonaan tavoittamattomiin.

Psyykkisen väsymyksen pato on täyttymässä. Taloustutkimuksen kyselyn mukaan yli puolet ihmisistä alkaa kesäkuun alusta tavata muita jonkin verran enemmän, osa selvästikin enemmän, kun taas kolmannes välttää muiden tapaamista.

Juuri tällä hetkellä tämän yhteiskuntamme asteittaisen avaamisen kynnyksellä on mielestäni syytä muistuttaa, että kyseessä ei ole paluu entiseen normaaliin menoon. Virus ei ole keskuudestamme hävinnyt, emmekä edes tiedä, tuleeko se koskaan häviämäänkään.

Pelottelematta voidaan sanoa, että istumme ruutitynnyrin päällä. Nyt aletaan punnita ja mitata sitä, olemmeko tähänastisena poikkeusaikana oppineet mitään. Jokaisen meistä vastuulla on, toimivatko turvavälit ja käsihygienia. Tämä on se hetki, jolloin väsymys ja turtumus eivät saa syrjäyttää tarkkaavaisuutta, jaksamista, malttia ja yhteistä välittämistä. Kyse on ajan voittamisesta puolellemme.

Toistaiseksi emme voi rokotteella hallita virusta, mutta voimme onneksi hallita itseämme. Toivon meille kaikille voimaa, malttia ja jaksamista.