Itämeri ansaitsee parempaa

Suomalaisille meri on ollut aina tärkeä. Se on ollut vuosisatoja porttimme länteen, jonka kautta kauppa, ihmiset ja tieto ovat kulkeneet. Se on tarjonnut elantoa ja viime vuosikymmeninä yhä enenevässä määrin elämyksiä.

Sadat tuhannet suomalaiset viettävät kesiään veneillen, mökkeillen ja retkeillen Itämeren rannoilla ja saaristossa. Meri on myös portti vedenalaiseen maailmaan, sen upeisiin ekosysteemeihin. Itämeren portinvartijoina me olemme pahasti epäonnistuneet. Itämeri on saastunut ja rehevöitynyt ihmisen toiminnan seurauksena. Tänään Itämeren päivänä meidän on muistettava se kuinka omia paheitaan ei voi piilottaa pinnan alle. Ne nousevat kyllä esiin.

Itämeri on ollut laboratorio ihmisen toiminnan haittavaikutuksille, mutta voimme tehdä siitä myös laboratorion ongelmien ratkaisemiselle. 1960-luvulta alkaen teollistuminen, yhdyskuntien kasvavat jätteet ja maatalouden kemikalisoituminen ovat aiheuttaneet merkittävät päästöt ja pysyvän sisäisen kuormituksen Itämereen. Pahin ongelma on rehevöityminen, ravinteiden kertyminen Itämereen, mutta myös muovijätteiden ja muiden meren elämälle ongelmia aiheuttavien ympäristökuormien kuten ilmansaasteiden ja jätevesien kautta tulevien kemikaalicocktailien vaikutus on haitallinen.

Itämeren pääaltaan pohjan hapettomuus ja suuret fosforivarannot aiheuttavat vääjäämättä sinileväkukintoja ja muita ongelmia tulevina vuosikymmeninä, vaikka nyt tekisimmekin kaikkemme uusien päästölähteiden leikkaamiseksi. Tanskan salmien kautta tulleet kaivatut suolapulssit ovat palauttaneet Itämeren suolapitoisuutta, mutta niiden lyhytaikainen sivuvaikutus on ollut työntää pohjan fosforimassoja pintaan. Se näkyy sinileväkukintoina varsinkin lämpiminä kesinä. Työ Itämeren suojelemiseksi vaatii siis hyvin pitkäjänteistä sitoutumista. Oman toimintamme historian painolasti näkyy.

Se ei poista sitä, että jokaisella teolla on merkitystä ja niitä tarvitaan lisää. Viime vuosikymmeninä Itämeren suojelu on tuottanut myös merkittäviä tuloksia. Erityisesti 2000-luvun aikana tehdyt toimet Venäjän kanssa ovat olleet suuri menestys: Suomenlahden ravinnepäästöjen ulkoinen kuormitus on pudonnut 60 prosenttia. Veden laatu erityisesti Itäisellä Suomenlahdella on parantunut merkittävästi. Iso tekijä tässä on ollut Pietarin jätevedenpuhdistamo ja  Lugajoen Kingiseppin teollisten kipsikasojen päästöjen kuriin laittaminen.

Suomessa menestystä on tullut jo 1980-luvulta alkaen teolllisuuden pääästöjen leikkaamisessa sekä yhdyskuntajätteen tehokkaaammasta käsittelystä. Esimerkiksi kalankasvatuslaitosten ja muiden paikallisten pistekuormitusten vaikutus on saatu pieneen murto-osaan entisestään kiertotaloutta parantamalla, päästöjä vähentämällä ja sijainnin ohjauksella. Turussa teimme hiljattain päätökseen siitä, että kaupunki ja sen satama ei enää läjitä meriväylien ruoppauksen jätteitä mereen vaan maalle. Jätevesien käsittely on jo nyt Suomessa hyvin tehokasta, mutta typen poistamisen ja erityisesti uutena haasteena mikromuovien ja haitallisten kemikaalien osalta tarvitaan lisää toimia. Paljon on jo tehty, ja monin paikoin paikallisesti tulokset näkyvät jo, mutta koko Itämeren ja erityisesti Saaristomeren pelastamiseksi lisää toimia silti tarvitaan.

Suurin Suomen aiheuttama rehevöitymisen ongelma on tiedossa. Erityisesti Saaristomeren osalta Suomen itse aiheuttama kuormitus on merkittävin rehevöitymistä aiheuttava tekijä. Lounais-Suomen maatalouden ravinnepäästöt on viimeinen Suomen hotspot-kohde Itämeren maiden suojelukomission Helcomin listalla. Valitettavasti maatalouden ravinnepäästöt näiltä mailta ovat jopa vaarassa kasvaa, koska ilmastonmuutoksen aiheuttama talvien lämpeneminen ja vetisyys johtavat ravinteiden talvihuuhtoutumien kasvuun.

On tärkeää, että keskustelu maatalouden ravinnepäästöistä ei jää pattitilanteeseen ja syyllisten etsintään. Sellainen on turhaa, vika ei ole kenenkään yksittäisen ihmisen toiminnassa vaan maataloutemme tukipolitiikassa ja rakenteessa. Kotimaista maataloutta tarvitaan ratkomaan myös ilmastohaasteita, mutta sitä on voimakkaasti kehitettävä samalla ravinteita kierrättävään ja vesiä suojelevaan suuntaan.

Viimeisen kymmenen vuoden olemme saaneet erilaisista pilottihankkeista merkittäviä tuloksia ravinnekuormituksen vähentämiseksi. Kipsi- ja kalkkikäsittely vähentää maaperän eroosiota ja ravinteiden valumista vesistöihin. Suojavyöhykkeet ja kosteikot auttavat tässä myös, kuten talviaikaisen kasvipeitteisyyden lisääminen. Lannan levittämistä on rajoitettava, erityisesti kaltevilla pinnoilla ja vesien läheisyydessä. Samalla valtion on edistettävä alueellista biokaasun tuotantoa, koska se voisi ratkaista lannan aiheuttamat ympäristöongelmat ja samalla tuotettaisiin paikallista kestävää energiaa.

Monet vesiä suojelevat toimet maataloudessa auttavat myös hiilensidonnan kautta ilmastotavoitteissamme sekä kasvipeitteisyyden monipuolistamisen kautta luonnon monimuotoisuuden lisäämisessä. Siksi hiiliviviljelyn kaltaiset ratkaisut ja muut vesiensuojelutoimet on saatava sitoviksi velvoitteiksi tai ainakin tukikelpoisiksi ratkaisuiksi EU:n seuraavaan maataloustukikauden politiikkaan kaikilla tiloilla, koko Euroopassa. Tätä työtä vihreiden ryhmä tekee europarlamentissa.

Kotimainen ympäristötuki on sen lisäksi kohdennettava tehokkaasti juuri näille tiloille, joilta valtaosa ravinnekuormituksesta syntyy. Nämä olisivat tehokkaita tapoja vähentää maatalouden ravinnekuormitusta samalla kun uudistamme sitä kestävämpään suuntaan. Se vaatii vain poliittisia päätöksiä. Oma kokemukseni on, että maatalousyrittäjät ovat hyvin halukkaita ottamaan käyttöön uusia ratkaisuja kun vain saavat siihen tukea maatalouden haastavassa kannattavuustilanteessa. Nyt tämä tuki on laajassa mittakaavassa puuttunut.

Itämeren suojelu on kuin suhtautuminen koko ympäristöömme pienoiskoossa. Jokaisen ihmisen teoilla on merkitystä: roskaaminen ja saastuttaminen on saatava kuriin. Talouden toiminnalla on merkitystä: yritykset ja kunnat voivat osoittaa toiminnallaan edelläkävijyyttä päästöjen vähentämisessä. Ja ennen kaikkea tarvitaan reiluja pelisääntöjä sille, että yhteiskunta tukee kestävää kehitystä ja estää ympäristön pilaamista: siksi poliittisilla päätöksillä on puututtava ravinnekuormitukseen ja muihin haitallisiin ympäristövaikutuksiin entistä tehokkaammin. Itämeren suojelu on yhteinen tehtävämme.