Inkluusio ei ole säästökeino

Viime viikkoina on mediassa puhuttu paljon tukea tarvitsevien oppilaiden inkluusion aiheuttamasta kuormituksesta ja vaikeuksista perusopetuksen luokissa. Opettajat ovat tätä viestiä kertoneet pitkään! He eivät pärjää koko ajan heterogeenisemman oppilasjoukon kanssa ilman riittäviä tukiresursseja.

Oppilas saattaa tarvita avustajaa, osassa oppiaineita erityisopettajan tukea tai osa-aikaista pienryhmää. Jos luokalla on paljon oppilaita, joista osa vasta opettelee suomea, joilla osalla on lukivaikeuksia, tarkkaavaisuus- tai keskittymisvaikeuksia tai joku, jonka kotona ei ole saanut yöllä nukuttua, ei opettaja millään pysty viemään läpi kaikkea sitä opetusta, mitä ennen, etenkään ilman tukitoimia. Oppimistulosten heikkeneminen näkyy valitettavasti jo mittauksissa.

Luokille, joissa on paljon tukea tarvitsevia, tarvittaisiin toista opettajaa ja tiloja, joihin luokkaa voisi jakaa. Ilman riittäviä tukitoimia koko luokka kärsii. Voittajia eivät ole integroidut (inklusoidut) lapsetkaan, sillä eivät hekään silloin saa riittävää ja heidän tarpeitaan huomioivaa opetusta.

Mitä pienempiä lapsia, sitä lyhyemmän ajan he usein malttavat odottaa vuoroaan avun saamiseksi. Erityisopetusta tarvitaan jo varhaiskasvatuksessa. Tukitoimista riippumatta kaikkien oppilaiden paikka ei myöskään ole normaaliluokka, erityisluokkia tarvitaan yhä. Niitä pitäisi löytyä eri alueilta, jotta lasten koulumatkat eivät venyisi pitkiksi.

Salamancan julistuksen, missä erityisopetuksen suuntaviivoja hahmoteltiin, ajatus oli lisätä yleisopetukseen oman naapuruston lähikoulun opetukseen osallistumista yhä useamman lapsen kohdalla. Ajatus ei suinkaan ollut purkaa pienryhmiä ja erityisluokkia kaikkien kohdalla, eikä myöskään toteuttaa integraatiota ilman tukitoimia, päinvastoin julistuksessa todetaan, että kaikkien palveluiden tulisi seurata oppilasta hänen kouluunsa. Säästöt edellä olemme ajautuneet hyvin kauas Salamancan julistuksen ajatuksesta.

Tukea tarvitsevina on myös huomioitava kieltä opettelevat. Luokan ryhmäkoossa ja opettajaresurssissa olisikin hyvä huomioida tukea tarvitsevien määrä ihan lainsäädännön tasolla. Tasa-arvorahaa, joilla koulujen eriytymiskehitystä on pyritty taklaamaan tulisi laskemisen sijaan vahvistaa entisestään vastaamaan tarpeisiin.

Inkluusion ajatus on, että jokaiselle löytyisi sopivin paikka opiskeluun, jossa lapsen kasvu, kehitys ja oppiminen toteutuvat, tämä koskee luokan jokaista oppilasta. Inkluusio ei ole keino säästää esimerkiksi koulukuljetuksista. Onnistuneen inkluusion toteutus vaatii resursseja, oppilasta seuraavia palveluita. Liian monessa suuressa kaupungissa juuri näistä on tingitty. Joko nyt koulujen ääntä kuultaisiin?