Iiris Suomelan puhe Vihreiden puoluevaltuuskunnassa 23.4.2022

Sinä varhaisena torstai-aamuna helmikuussa, kun venäläiset panssarit ylittivät Venäjän ja Ukrainan rajan, lakkasi tuttu maailma olemasta.

Ukrainalaiset ovat joutuneet kokemaan sodan kaikki kauhut ilmaiskuista murhiin ja raiskauksiin. Butšassa sotarikosten tutkijat kaivavat auki joukkohautoja ja käyvät läpi autoja, joihin on tapettu kokonaisia pakoon pyrkineitä perheitä.

Selvää on, että suomalaiset eivät tällaista hyväksy. Pääsiäismaanantaina yli 6000 ihmistä kokoontui ilmaisemaan tukensa ukrainalaisille ja vaatimaan Venäjän raa’an hyökkäyssodan loppua.

Koskettava mielenosoitus päättyi huutoon ”Suomi voi tehdä enemmän”. Tähän on helppo yhtyä. Aseapua on jatkettava, pakolaisia autettava ja taloudelliset siteet Venäjään katkaistava.

Erityisen tärkeää on, että Suomi pitää kiinni johtavasta asemasta eurooppalaisessa rintamassa Ukrainan puolesta, mitä myös presidentti Zelenskyi meiltä toivoi puheessaan eduskunnalle.

Yhteistyö on nyt todellakin voimaa.

EU on tällä hetkellä yksi vahvimmista vastavoimista Venäjälle. EU ei ole puolustusliitto, mikä on totuttu näkemään lähinnä puutteena.

Se on kuitenkin myös mahdollisuus: EU:lla on käytössään huomattavasti puolustusliittoa laajempi keinovalikoima aina talouspakotteista lähtien.

Tässä hetkessä EU:lla on enemmän tilaa toimia kuin Natolla, jonka jäsenmaat kantavat huolta Naton vetämisestä mukaan sotaan.

EU:n yhteisen toimintakyvyn vahvistaminen onkin keskeinen osa Suomen turvallisuuden takaamista.

Kääntäen: on hyvin vaikea nähdä, että miten heikompi EU voisi mitenkään olla Suomen etu. Suurin uhka Suomelle on nimittäin Venäjä, ei Brysselin byrokraatit, jotka tuntuvat olevan edelleen joidenkin poliitikkojen ja puolueiden suurin vihollinen. Päinvastoin, Bryssel on meidän ja Ukrainan tukena Venäjää vastaan. Me emme ole yksin.

Lienee myös hyvä muistaa, että Naton päämaja sijaitsee Brysselissä.

Turvallisuuspolitiikka kietoutuu tiiviisti talouspolitiikkaan.

Emme voi jatkaa tämän julman hyökkäyssodan rahoittamista.

Isoin kysymys on venäläinen fossiilinen energia, josta Eurooppa on edelleen riippuvainen. Ennen sotaa yli 60% Venäjän vientituloista tuli energiasta. Tämä tulolähde on tyrehdytettävä.

Lyhyellä aikavälillä korvaavaa energiaa hankitaan sen mukaan mitä on saatavilla. Turvallisinta, tehokkainta ja järkevintä on kuitenkin pyrkiä korvaamaan venäläinen fossiilienergia kotimaisella uusiutuvalla energialla.

Tämä pätee, vaikka ei piittaisi päästöistä pätkän vertaa.

Ensinnäkin fossiilienergian hintalappu on hyvin korkea.

Toiseksi monet korvaavista kauppakumppaneista eivät ole paljoa Venäjää parempia. Esimerkiksi Saudi-Arabian tai Arabiemiraattien ihmisoikeuslinja ei ole.

Suomen ulkopoliittista asemaa onkin paikallaan tarkastella laajemmin kuin vain Venäjän kautta. Meidän on pidettävä silmät auki jatkuvasti, jotta pystymme tekemään oikeita valintoja tulevina kuukausina ja vuosina.

Moni on nyt kysynyt, että olisiko Venäjän kehitys ollut nähtävissä ennakkoon?

Kukaan tuskin odotti aivan tätä, mutta varoitusmerkkejä on ollut jo pitkään nähtävillä.

Heidi Hautala kohahdutti vuonna 2006 sanomalla eduskunnassa pitämässään ryhmäpuheenvuorossaan, että

“Venäjän duuma on taantunut vallan keskittämisen seurauksena valtaoikeuksiltaan vuotta 1905 edeltävään tilaan, jolloin kaikki valta oli tsaarilla.”

Hän on toiminut suorastaan ihailtavan suoraselkäisesti puolustaessaan demokratiaa ja ihmisoikeuksia johdonmukaisesti.

Olen ylpeä, että saan vihreänä kulkea Heidin ja monien muiden edelläkävijöiden raivaamalla tiellä.

Demokratiaa ja ihmisoikeuksia on nimittäin uskallettava puolustaa myös silloin, kun se on hankalaa, epäsuosittua tai kiusallista.

Kansainväliset sopimukset ovat olemassa juuri vaikeita paikkoja varten.

Venäjän halveksunta näitä sopimuksia kohtaan on käynyt yhä selvemmäksi vuosi vuodelta.

Viimeistään Krimin valtaus vuonna 2014 osoitti, ettei Venäjä kunnioita kansainvälisiä sopimuksia tai naapurimaidensa rajoja.

Siitä huolimatta Suomen eduskunta päätti antaa periaateluvan venäläisen valtioyhtiön Rosatomin ydinvoimahankkeelle Suomessa.

Tuo oli se hetki, kun Vihreät lähti hallituksesta.

Tuota valintaa on kummasteltu kaikki nämä vuodet.

Nyt se kummastelu on vaiennut.

Kunnat miettivät, että miten ihmeessä ne pääsevät tästä hankkeesta eroon.

Saatetaan vaatia hyvin poikkeuksellista menettelyä, jotta Fennovoiman tulevaisuus saadaan ratkaistua viisaasti.

Olennaista ei kuitenkaan ole se, kuka oli ensimmäisenä oikeassa Putinin Venäjän suhteen.

Olennaista on ottaa opiksi. On esimerkiksi paikallaan pohtia, että olisiko meidän syytä päivittää ulkopolitiikan ja etenkin kauppapolitiikan linjaa suhteessa Kiinaan, joka sulkee uiguureja leireille ja polkee muutenkin ihmisoikeuksia päivästä toiseen.

Olennaista on se, että uskallamme kansakuntana nyt tehdä oikeat johtopäätökset.

Eurooppalainen turvallisuusjärjestys on kokenut merkittävän kolauksen. Putin on osoittanut, että ei ole olemassa rajoja tai sopimuksia, joita hän kunnioittaisi.

Suomen onkin syytä vetää uusia johtopäätöksiä asemastaan maailmassa.

Me tarvitsemme uudenlaisia turvatakuita, ja selväksi on tullut, että kaikista vahvimmat takuut saamme Nato-jäsenyyden kautta.

Siksi olen itse asettunut jäsenyyden kannalle.

Siksi puoluehallitus päätti eilen tehdä seuraavan esityksen Vihreiden poliittisen ohjelman Nato-kannaksi:

Tuetaan Suomen Nato-jäsenyyttä ja huolehditaan siitä, että puolustusliiton jäsenenä Suomi edistää Euroopan ja maailman vakautta, rauhaa ja turvallisuutta.

Esitämme ohjelmaan myös linjausta ydinaseriisunnan edistämisestä sekä Suomen ja Pohjoismaiden pitämistä ydinaseettomana vyöhykkeenä.

Tälle puoluevaltuuskunnan kokoukselle puolueen puheenjohtajisto esittää seuraavaa päätöstä:

Puoluevaltuuskunta antaa vihreiden eduskunta- ja ministeriryhmälle valtuuden toimia muuttuneessa turvallisuusympäristössä parhaaksi katsomallaan tavalla, ja suhtautuu myönteisesti myös mahdolliseen Nato-jäsenyyden hakemiseen.

Tätä esitystä pääsemme käsittelemään myöhemmin tänään ulko- ja turvallisuuspoliittisessa keskustelussa, jonka aluksi kuulemme puheenvuorot niin ulkoministeri Pekka Haavistolta kuin europarlamentista. On ilo saada Heidi Hautala ja Ville Niinistö mukaan tähän keskusteluun.

Hyvä puoluevaltuuskunta,

Vihreiden historia on rauhanliikkeessä, ja rauhan puolella me olemme edelleen. 

Pieni kansakunta ei voi toivoa tulevaisuudelta mitään muuta kuin rauhaa.

Me tahdomme rauhaa emme vain Suomeen, vaan myös Ukrainaan.

Ukrainan asia on meidän asiamme.

Ukrainan on voitettava tämä sota. Siksi me tuemme Ukrainaa niin vankasti ja absoluuttisesti, että on vaikea löytää historiasta vastaavia esimerkkejä.

Se tuki on aseita, rahaa, ensiapupakkauksia ja ovien avaamista Ukrainasta sotaa pakeneville.

Se tuki on historiallisen kovia talouspakotteita Venäjälle.

Samalla kestävä rauha vaatii ihmisoikeuksien ja demokratian edistämistä myös niissä maissa, joiden nykyinen johto vastustaa näitä arvoja henkeen ja vereen.

On hyvä muistaa, että Venäjä ei ole yhtä kuin Putin.

Vaikka venäläinen oppositio on painettu Putinin saappaan nurkalla ahtaalle, on oppositiota silti edelleen olemassa.

Ja vaikka kansalaisyhteiskunnalla ei ole vapaita toimintamahdollisuuksia, on se silti olemassa.

Kansalaisyhteiskunta on siemen, joka voi versoa saappaan pohjankin läpi.

Siksi on tärkeää, että suomalaiset puolueet ja järjestöt edelleen pitävät yllä yhteyksiään niihin voimiin, jotka taistelevat Venäjällä ihmisoikeuksien ja demokratian puolesta.

Tämä viesti on tärkeämpi kuin koskaan: me emme ole kaikkia venäläisiä vastaan. Me olemme Putinia ja hänen sotaansa vastaan. Me olemme ihmisoikeuksien puolella niitä polkevia hallitsijoita vastaan – myös silloin, kun se on hankalaa.

Ihmisoikeuksien polkeminen on rikos täysin riippumatta siitä, missä se tapahtuu.

Vaikka moni asia Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa asemassa on muuttunutkin, ei ihmisoikeuksien puolustaminen ole vanhentunutta. Päinvastoin, juuri nyt se on ehkä tärkeämpää kuin koskaan.

Kysymys ei ole vain Venäjällä ahdingossa olevista aktivisteista.

Kysymys on myös Kiinasta, Saudi-Arabiasta ja Israelista.

Ihmisoikeudet eivät saa olla sellaista kauppatavaraa, joka väistyy aina taloudellisten tai valtapoliittisten etujen tieltä.

Päinvastoin, ihmisoikeudet ovat turvallisuuden kovaa ydintä. Ihmisten hengen, terveyden ja vapauden turvaaminen on keskiössä, kun mietitään mistä turvallisuudessa on pohjimmiltaan kyse. Kyse on siis nimenomaan ihmisoikeuksien turvaamisesta.

Turvallisuuden vahvistaminen ei siis onnistu vain puolustusmenoja kasvattamalla. Kyse on paljon laajemmasta asiasta. Koronakriisin aikana tämä tuli harvinaisen selväksi, kun suurimmaksi turvallisuusuhaksi nousi tappavan vaarallinen kulkutauti.

Valitettavan nopeasti kävi ilmi, että tällaiseen uhkaan me emme olleet varautuneet riittävästi. Yksi suurimmista ongelmista oli äärimmäisen tiukille vedetty terveydenhuolto. Kustannustehokkuuden varjopuoleksi paljastui heikko kyky reagoida äkillisiin kriiseihin.

Pandemian pahimmissa vaiheissa huoli terveydenhuollon kantokyvystä oli jatkuva. Osittain siksi jouduimme pitämään voimassa tiukkoja rajoituksia samalla, kun moni muu pohjoismaa eli jo vapaammin. Yhteiskunnalle tällä oli aivan valtavan kova hintalappu niin taloudellisesti kuin inhimillisesti.

Tuo hintalappu ja nuo keskustelut kantokyvystä on syytä muistaa nyt, kun kehysriihen jälkimainingeissa pohditaan mihin Suomen rahat riittävät. Kantokyvyn ytimessä ovat nimittäin sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset.

Jos heistä on pulaa, koko yhteiskunta kärsii: jonot venyvät ja pahimmillaan apua ei saa lainkaan, mikä aiheuttaa merkittävän uhan ihmisten hengelle, terveydelle ja hyvinvoinnille. Sama pätee myös esimerkiksi varhaiskasvatuksen osalta. Nämä onegelmat olivat olemassa valitettavasti jo kauan ennen koronaa.

Näin ei voi jatkua. Siksi näiden alojen henkilöstöpula on ratkaistava. Jo pitkään on ollut selvää, ettei tämä ongelma ratkea ilman julkisen sektorin pienipalkkaisten, tyypillisesti naisvaltaisten alojen palkkakuopan korjaamista. Työmarkkinaosapuolet neuvottelevat palkoista, mutta riittävän rahoituksen takaaminen on poliitikkojen tehtävä.

Suomi tarvitsee palkkatasa-arvo-ohjelman, jotta pystymme turvaamaan ihmisten hengen, terveyden ja hyvinvoinnin jatkossa. Tätä elintärkeää työtä tekevät ammattilaiset ansaitsevat työstään palkan, jolla tulee toimeen.

He hoitavat meidän lapsiamme, kun me olemme töissä. He turvaavat niin uuden elämän syntymän kuin ihmisarvoisen vanhuuden. Viime kädessä heidän tehtävänsä on pelastaa meidät, jos me ikinä joudumme hengenvaaraan sairauden, onnettomuuden tai esimerkiksi riskialttiin synnytyksen tähden.

Meidän elämämme on siis heidän käsissään. Harva meistä olisi täällä tänään ilman heitä. Minä en ainakaan olisi. Me tarvitsemme heitä. Siksi henkilöstöpula on ratkaistava.

Hyvä puoluevaltuuskuntaväki,

Viime vuosina on odotettu toistuvasti “uutta normaalia”. Lienee aika myöntää, ettei sellaista välttämättä tule, vaan saatamme jatkossakin kulkea kriisistä toiseen. Tässä ajassa selviäminen vaatii kykyä pitää omat arvot kirkkaana niin myötä- kuin vastamäissä. Meidän on uskallettava puolustaa ihmisoikeuksia ja demokratiaa myös silloin, kun se on vaikeaa tai kallista.

Juuri nyt kaikista kovimman hinnan ihmisoikeuksien ja demokratian puolustamisesta maksavat ukrainalaiset, joista miljoonat ovat menettäneet kotinsa, läheisensä, perheensä tai henkensä. Siksi nyt on ennen kaikkea aika olla heidän tukenaan.

Ukrainan asia on todellakin meidän.

Slava Ukraini – antoisaa puoluevaltuuskunnan kokousta kaikille!