2000-luvun orjuutta – ihmiskaupan kitkemiseen tarvitaan enemmän resursseja

Ihmiskauppa on julma rikoksen muoto. Ihmiskaupassa hyväksikäyttö voi tyypillisesti olla työperäistä ja taloudellista, jolloin työntekijät ovat pakkotyön kaltaisessa tilanteessa eivätkä voi kieltäytyä työstä ilman pelkoa seuraamuksista. Seksuaaliseen hyväksikäyttöön pohjautuva ihmiskauppa on myös yleistä. Pakkoavioliitot niin ikään kuuluvat osaksi ihmiskaupan eri muotoja. Pakkoavioliitoissa puolison ja/tai perheen painostamana uhri on ollut tosiasiallisesti pakotettuna avioliiton solmimiseen. Pelko väkivallasta tai yhteisöstä ulossulkemisesta ja lapsista erottamisesta voi estää avioeron hakemisen.

Ihmiskaupparikos sisältää myös usein sellaisia tekijöitä, jotka vaikeuttavat viranomaisten mahdollisuuksia puuttua tai ehkäistä rikoksia. Uhrien haavoittuva ja heikko asema sekä riippuvainen suhde rikoksen tekijään voivat vähentää rikosten ilmituloa ja viranomaisille ilmoittamista, kun uhri pelkää siitä aiheutuvia seuraamuksia.

Vaikka ihmiskauppaa kohdistuu ulkomaalaistaustaisia henkilöitä kohtaan, on kuitenkin tärkeää huomioida, että ihmiskaupan uhrit ja rikoksen tekijä(t) voivat olla myös kantasuomalaisia.

Suomessa kenties pitkään arvioitiin ja ajateltiin, että Suomi toimii ihmiskaupan osalta vain eräänlaisena kauttakulku- ja kohdemaana. Ihmiskaupparikoksen vakavuuteen, yleisyyteen ja “kotoperäisyyteen” on herätty kansallisesti varsin myöhään. Tästä kielii myös se, että vasta vuoden 2021 alussa Helsingin poliisissa aloitti ihmiskaupparikostutkintaan erikoistunut ryhmä. Lisäksi suomalaiset lehdet ovat tehneet merkittävää työtä ihmiskaupan esille tuomiseksi. Viimeisten vuosien aikana epäiltyjä tapauksia on esiintynyt ennen kaikkea ravintola-, siivous-, maatalous– ja rakennusalalla. Nämä ihmisoikeusloukkaukset ovat tapahtuneet meidän kaikkien silmien alla.

Maaliskuun alussa valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja julkaisi tutkijaryhmän (Koivukari, Korkka-Knuts, Mahmood ja Melander) tutkimus Ihmiskauppa ja sen lähirikokset, joka selvittää ihmiskauppaan liittyvien rikossäännösten soveltamiskäytäntöä ja rikosprosessia. Tutkimuksen mukaan harva ihmiskaupparikoksen epäily etenee prosessin loppuun asti. Alueellisesti prosessit myös eroavat merkittävästi. Lisäksi ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmässä ei tunnisteta riittävästi ihmiskaupan eri muotoja eivätkä uhriksi joutuneet välttämättä pääse järjestelmän piiriin tai uskalla hakeutua järjestelmään.

Turvapaikanhakijoiden tuki ry:n mukaan etenkään lähtömaissa tai matkalla Suomeen ihmiskaupan uhreiksi joutuneet turvapaikanhakijat eivät pääse riittävän helposti järjestelmän asiakkaiksi eikä heidän avun tarvettaan tunnisteta. Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän tilannekatsaus kertoo, että vuonna 2019 uusista asiakkaista jopa yli 70 % oli turvapaikanhakijoita. Moni on joutunut ihmiskaupan uhriksi jo kotimaassaan tai matkalla Suomeen. Heistä suuri osa jää avun ulkopuolelle, kun katsotaan, ettei heihin kohdistuneita ihmiskaupparikoksia voida selvittää Suomessa tai rikoksista on kulunut niin pitkä aika, ettei ihminen enää tarvitse apua ihmiskaupparikoksesta johtuen. Moni on voinut kuitenkin olla koko elämänsä hyväksikäytön kohteena, ja tarvitsisi kipeästi apua. Ihmiskaupparikosten vanhenemisaikoa tulisi pidentää, jotta rikoksen tekijät ehdittäisiin saada kiinni ja tuomiolle asian tultua julki.

Vaikka ihminen onnistuttaisiinkin tunnistamaan ihmiskaupan uhriksi, hän ei silti välttämättä saa riittävää apua ja tukea järjestelmästä. Auttamisjärjestelmällä ei ole tarpeeksi keinoja auttamiseen, eikä apu ole uhrien näkökulmasta usein riittävän pitkäjänteistä. Etenkään pienemmillä paikkakunnilla tai edes vastaanottokeskuksissa ei löydy riittävästi asiantuntemusta eikä erikoistuneita toimijoita ihmiskaupan uhrien auttamiseksi. Huutava pula on varsinkin traumatyöhön ja monikulttuurisiin tilanteisiin erikoistuneista terapeuteista. Pulaa on myös ihmiskauppaa ja monikulttuurisiin oloihin liittyviä ongelmia tuntevista sosiaalityöntekijöistä. Asiakkaiden kokonaistilannetta tai prosessin kokonaisuutta ei tarkastella riittävästi eikä asiantuntevan avun saamisesta huolehdita tarpeeksi.

Hallitus on esittänyt muutoksia kansainvälistä suojelua hakevan vastaanottoon sekä ihmiskaupan uhrin tunnistamisesta ja auttamisesta annettuun lakiin (vastaanottolaki), henkilötietojen käsittelystä maahanmuuttohallinnossa annettuun lakiin (ns. mahtilaki) sekä sosiaalihuoltolakiin. Esityksen keskeisillä muutoksilla edistetään ihmiskaupan ilmituloa, uhrien avun piiriin ohjautumista ja siten myös rikosvastuun toteutumista. Näin edistetään sekä uhrin asemaa että koko yhteiskunnan etua. Muutokset on tarkoitettu tulemaan voimaan heti vuoden vaihteessa 1.1.2023.

Lakimuutoksilla voidaan auttaa ihmiskaupan uhreja saamaan oikeutta, ja pelastaa siten parhaassa tapauksessa ihmishenkiä. Yhtä tärkeitä ovat ennaltaehkäisevät toimet ihmiskaupan torjumiseksi. Vahvistamalla laillisia maahantuloreittejä voidaan myös tukea hallittua maahanmuuttoa. Samalla torjutaan ihmiskauppaa ja salakuljetusta. Pakolaiskiintiön nosto on konkreettinen keino auttaa sotaa ja vainoa pakenevia ja kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia ihmisiä maailmalla. Täällä Suomessa etenkin paperittomien aseman parantaminen kertaratkaisulla #Lupaelää eli oleskeluluvan/tilapäisen suojelun piiriin pääsy poistaisi merkittävästi riskiä joutua hyväksikäytetyksi.