Heidi Hautalan puhe Vihreiden puoluevaltuuskunnan kokouksessa 7.9.2019

Vihreä aalto näkyy uuden Euroopan parlamentin arjessa selvänä. Ilmapiiri on nyt erittäin dynaaminen.

Nuorten aiempaa aktiivisempi osallistuminen kevään EU-vaaleihin näkyy myös nuorten meppien määrässä. Alviina Alametsä  löysi nopeasti paikkansa nuorten vihreiden meppien joukossa valmistautuessaan Brexit-mepin rooliinsa.

Ilmastopolitiikan ja vihreiden kysymysten nousu valtavirtaan näkyy keskusteluissa politiikka-alasta riippumatta. Vihreät ovat historiallisen suuri ryhmä, ja tuleva syksy näyttää miten uudet valtasuhteet heijastuvat käytännön työhön.

Selvää on että vanha ”suuri koalitio” ei enää voi yksin määrätä politiikan suuntaa. Tämä oli näkyvissä jo kesäkuussa, kun neljä suurinta ryhmää neuvottelivat yhteisen esityksen parlamentin odotuksista komission uudelle puheenjohtajalle, siitä mitä komission tulisi viisivuotiskaudella priorisoida. Vaikka ohjelmaa ei lopulta virallisesti hyväksytty ja siihen jäi hakasulkuja eli erimielisyyksiä, se oli prosessi jonkalaista ei ole aiemmin ollut ja se tulee näkymään komission työohjelmassa.

Komission puheenjohtaja Ursula Von der Leyen totesi jo heti vaalien jälkeen, että vihreä aalto todellakin tulee näkymään uuden komission tavoitteissa. Hän laatii nyt 100 päivän ohjelmaa, joka tunnetaan meille tutulla nimellä Green New Deal. Tavoitteet pitää asettaa korkealle ja niiden toimeenpaneminen on aloitettava nyt heti.

Brysselissä suurin kuhina onkin parhaillaan meneillään uuden komission valinnan ympärillä.

Sukupuolten tasa-arvossa ollaan EUn korkean tason nimityksissä menossa eteenpäin, viimeisten tietojen mukaan 11 ehdokkaasta 27:stä on naisia (nykyinen luku 7/28). Jopa Suomi asetti vihdoin 23 vuoden odotuksen jälkeen ensimmäisen naiskomissaariehdokkaansa. Tarvittiin siis nainen komission puheenjohtajaksi, nostamaan tasa-arvo komission nimityksen keskeiseksi kriteeriksi.  

Valiokunnissa laaditaan parhaillaan tiukkoja kysymyksiä komissaariehdokkaille. Läpimeno ei ole läpihuutojuttu, minkä Von der Leyen tietää asettaessaan ehdokkaita.
 
Amazon, metsäkato ja kauppapolitiikka

Kaukaisessa menneisyydessäni 17-vuotiaana järkytin porvaria jakamalla jouluruuhkassa itse laatimaani lentolehtistä, joissa kysyin: Onko joulukinkkusi syönyt nälkäisiä lapsia? Lihansyönnin yhteys maatalousmaan ja ravinnon riittävyyteen ei taida olla ihan tuore keksintö. Nyt tiedetään, että panoksena ovat myös maapallon keuhkot. Kesän aikana ilmestyi myös IPCC:n raportti maankäytön vaikutuksista ilmastonmuutokseen. Johtopäätökset olivat niin dramaattiset, että parlamentin vihreä ryhmä vaati komission CAP-uudistusesitystä kokonaan uudelleenvalmisteltavaksi. Tiedostamme, miten vahvat voimat kieltäytyvät olemassa mukana suunnanmuutoksessa.

Amazonilta nouseva savu on ollut shokkiherätys siihen, että presidentti Bolsonaron kaudella Amazonin hakkuut ja metsäpalot ovat Brasiliassa lisääntyneet dramaattisesti. Ollaan lähellä kriittistä pistettä, jossa metsän ennallistaminen saattaa olla lopullisesti saavuttamattomissa. Emeritus suurlähettiläs Mikko Pyhälä arvioi hiljattain, että jos sademetsän pinta-alasta palaa vielä 3-7%, pilvien muodostus ja sateet metsän yllä lakkaavat. Vaikutus globaaliin ilmastoon olisi dramaattinen.

Kun presidentti uhoaa, että Brasilian luonnonvarat ovat sen oma asia ja yritys holhota sitä pelkkää kolonialismia, on kriisissä koko monenvälinen kansainvälinen järjestys. Näin Bolsonaro liittyy valitettavasti kasvavaan joukkoon autokraatteja, joille maailman pelastaminen on pelkkä vitsin aihe.

EU:n ja neljän Latinalaisen Amerikan valtion välillä solmittavalla Mercosur-sopimus olisi omiaan lisäämään metsäkatoa aiheuttavien tuotteiden kulutusta. Erityisesti soijarehu, liha, kahvi ja kaakao ovat ”metsäriskituotteita”.

Keskustan ministerien vaatimukset lihantuontikielloista levisivät kansainväliseen mediaan. Mutta, mietitäänpä tarkemmin. Mitä kaikkea tulisikaan pysäyttää tulliin, jos olisimme johdonmukaisia ja soveltaisimme ajatusta kaikkeen tuontiin, joka pahentaa ilmastokriisiä? Tai modernia orjuutta, työn teettämistä kehitysmaissa palkalla, joka ei riitä elämiseen? Tai maiden ryöväämistä alkuperäiskansoilta?

Jos epäeettinen toiminta halutaan eliminoida tuotannosta ja kulutuksesta, ratkaisua on haettava kansainvälisen kaupan sääntöjen muuttamisesta. Siihen EU todellakin on tarpeeksi suuri toimija ja sitäpaitsi maailman suurin sisämarkkina.

Ilmaston ja ympäristön suojelun, työelämän reilujen sääntöjen sekä ihmisoikeuksien on oltava kaikissa kauppasopimuksissa oikeudellisesti velvoittavina vaatimuksena, joiden rikkomisesta seuraa jotain, eikä vain julistuksina kuten nyt. Nyt näin ei ole, vaikka väitetään, että Mercosur-sopimuksessa on kaikki tarpeellinen esim. Pariisin ilmastosopimuksesta. EU-vaalien vihreän aallon yksi suuri muutoksen mahdollisuus on juuri tässä.

Suomi, EU ja yritysvastuu

Kauppapolitiikan sääntöjen muuttamisen rinnalla on myös saatava aikaan velvoittavaa lainsäädäntöä, jolla varmistetaan, etteivät eurooppalaiset yritykset ole osallisina trooppisen metsäkadon aiheuttamiseen tai muuhun epäeettiseen toimintaan, kuten lapsi- tai orjatyövoiman käyttöön.

Euroopan tilintarkastustuomioistuin julkisti kesäkuussa raportin, jossa se tarkasteli, miten EU on onnistunut nyt jo kohta 5 vuotta voimassa olleiden kestävän kehityksen 17 tavoitteeniden edistämisessä. Erityisesti kestävän tuotannon ja kulutuksen sarallaa meillä on EUssa suurimmat haasteet.

Sain komission vuosi sitten globaalia metsäpolitiikkaa käsittelevällä mietinnölläni sitoutumaan metsäkadon vastaisen toimintaohjelman laatimiseen, ja nyt heinäkuussa 2019 komissio viimein julkaisi ehdotuksensa. Se sisältää sitoumuksen arvioida tarve lainsäädännölle, joka poistaa eurooppalaisten yritysten tuotantoketjuista ihmisoikeusloukkaukset ja ympäristötuhot, myös niiden alkulähteiltä. Eurooppalaisen kuluttajan on voitava olla varma, että kanafile ei ole kasvatettu soijalla, joka on raivattu kaskeamalla Brasiliassa koskematonta sademetsää.

Yhtä lailla nyt jo yrityksetkin vaativat EU:lta lainsäädäntötoimia, koska monenkirjavat ekoleimat ja sertifikaatit eivät riitä puhdistamaan vaikkapa kaakaon tai kahvin tuotantoketjuja lapsityövoimasta tai metsäkadosta. Tämä on niille selvä mainehaitta. Niinpä joukko suuryrityksiä vaatii tuekseen lainsäätäjän apua, pelikentän tasaamista, joka tekee vapaamatkustamisen mahdottomaksi. Muiden muassa Mars, Mondelez (mm. brändit Marabou ja Milka) ja maailman suurimpiin kaakaontuottajiin kuuluva Barry Callebaut ovat tällä asialla. Olen luotsannut parlamenttiin perustamassani vastuullisen yritystoiminnan ryhmässä tätä työtä, jonka tulokset voimme pian esittää.

Jos vaadimme yrityksiä osallistumaan täysillä kestävään kehitykseen, on vähintäänkin  soveltaa vaatimusta myös julkisiin hankintoihin. Niiden osuus EU:n kansantuotteesta on lähellä viidennestä.

Vaikka laadun väitetään nousseen hankinnoissa pelkän hinnan rinnalle, totuus on, että niiden tuotantoketjujen eettisyys ei ole lainkaan hankintakriteerien joukossa. Onhan Suomen vanhuspalvelujen tilakin tästä ikävä esimerkki. Olen ollut mukana herättelemässä eurooppalaisia ostajia kuten terveysorganisaatioita toimimaan sen estämiseksi, että Malesiassa, jossa valmistetaan valtaosa maailman kumihanskoista ja kondomeista, teetetään pakkotyötä, jota tekevät köyhistä köyhimmät siirtotyöläiset.

Suomen hallituksen ohjelmaa lupaa edistää vastuullista yritystoimintaa sekä kansallisen että EU-tason lainsäädännöllä. Odotan paljon Suomen puheenjohtajavaltiona Brysselissä 2. joulukuuta järjestämältä yritysvastuukonferenssilta, johon on saatu pääpuhujaksi Harvard Law Schoolin professori John Ruggie, joka on juuri se henkilö, joka sai 2011 kaikki YK-valtiot ”ohjaavissa periaatteissa” sitoutumaan siihen, että myös yritysten – ei vain ihmisten ja valtioiden – tulee kunnioittaa ihmisoikeuksia.

Päämäärätietoisella työllä voimme saattaa Euroopan uusille, kestäville raiteille.