Hanna Holopaisen ryhmäpuhe välikysymyskeskustelussa 20.10.2021

Arvoisa puhemies,
Olemme täällä käsittelemässä perussuomalaisten ja Liike Nytin yhteistä välikysymystä.
Välikysymyksen tekijöitä huolestuttavat hallituksen maahanmuuttopolitiikka ja siihen liittyvät taloudelliset kysymykset. Välikysymyksen lähtökohtana näyttää olevan, että pakolaisten auttaminen on vain ja ainoastaan huono asia.

Pakolaisten, varsinkin lasten auttamisessa on kuitenkin lopulta kyse siitä, millaisia me haluamme olla ihmisinä. Haluammeko me olla ihmisiä, jotka auttavat hätään joutuneita?
Olemmeko me tässä salissa sellaisia ihmisiä, jotka auttavat? Vai näemmekö me toiset ihmiset vain kuluerinä? Mikäli tämän näkökulman valitsee, niin sille voi tietysti keksiä loputtomasti taloudellisia perusteluja. Aina voi valita luvuista ja asioista kaiken miinusmerkkisen, eikä lainkaan plussia.

Näin tässä välikysymyksessä on tehty. Ihmisyyttä, inhimillisyyttä ja empatiaa ja ihmisarvoa ei voi mallintaa euroiksi excel-taulukkoon ja tosiasiassa niiden arvo on mittaamaton. Humaanissa maahanmuuttopolitiikassa on kysymys nimenomaan ihmisyydestä, ihmisarvosta ja inhimillisyydestä.

Kyky empatiaan ja ihmisten sisäsyntyinen halu auttaa toisia on sisäänkirjoitettuna geeneihimme ja se on ollut keskeinen vaikuttaja ihmiskunnan menestystarinassa.
Solidaarisuus ja luottamus toisten tukeen on osoittautunut menestystekijäksi myös valtioiden välisessä kilpailussa. Ihmisoikeudet, hädässä olevien auttaminen ja kansainvälisten sopimusten noudattaminen ovat myös pienen Suomen etu.

Arvoisa puhemies,
Mikäli me luovumme noista perusperiaatteista pulassa olevien ulkomaalaisten kohdalla, ei siitä ole pitkä matka siihen, että vastaavaa ”moraalista joustoa” löytyy muidenkin apua tarvitsevien ja heikommassa asemassa olevien väestöryhmien suuntaan.

Välikysymys tähtää käytännössä siihen, että väkivallan ja sodan erilleen heittämät perheet eivät yhdistyisi. Ja sitä myötä välikysymys suuntautuu – ei vain hallitusta kohden – vaan lapsia ja heidän oikeuksiaan vastaan.

Tällä hetkellä perheenyhdistämislakimme tekee suojelua saaneille perheenyhdistämisestä lähes mahdotonta Suomesta. Maailman hädänalaisimmat perheet jäävät hajalleen, vaikka voisimme auttaa heitä.

Perheenyhdistäminen on tärkeä osa onnistunutta kotoutumista. Suomi ja turvapaikan saaneet molemmat hyötyvät perheen yhdistämisestä.

On selvää, että humanitäärisistä syistä oleskeluluvan saaneen on vaikea keskittyä uuden elämän rakentamiseen, mikäli mieltä kalvaa jatkuva ikävä ja yksinäisyys sekä huoli konfliktien keskellä elävistä perheenjäsenistä.

Moni suomalainen joutui korona-aikana paljon lievemmässä muodossa vastaavaan tilanteeseen. Perheenjäseniä ei päässyt tapaamaan kuukausiin, monet häät, ristiäiset ja hautajaiset pidettiin hyvin pienellä porukalla. Tällä eristäytymiselle oli vakavat vaikutukset mielenterveyteen ja arjessa jaksamiseen.

Kotoutumisen onnistumisen näkökulmasta olisikin tärkeää pikemminkin edistää perheenyhdistymistä kuin pyrkiä sitä entisestään vaikeuttamaan. Tämän osoittavat kotoutumista koskevat tutkimukset.

Suomesta suojelua saaneet pakolaiset ovat niitä, jotka on varmuudella todettu tiukassa syynissä suojelua tarvitseviksi. Heidän tilanteensa on huono, koska vuoden 2016 lakimuutoksella kiristettiin perheenyhdistämisen kriteerejä.

Nelihenkisessä perheessä perheenkokoajan kuukausitulojen on oltava nettona 2600 euroa. Yli puolet suomalaisista tienaa vähemmän.

Arvoisa puhemies,
Yli puolet suomalaisista ei pystyisi samoilla kriteereillä yhdistämään perhettään.
Käytäntö on äärimmäisen syrjivä. Se jättää hädänalaiset lapset erilleen vanhemmistaan, se jättää puolisot erilleen toisistaan ja lapsistaan. Se jättää nuoret alttiiksi rikoksille ja ääriryhmille.

Perhe-elämä ei ole vetovoimatekijä vaan ihmisoikeus. Sitä Suomenkin tulee oikeusvaltiona ja varsinkin tuoreena YK:n ihmisoikeuskomitean jäsenenä kunnioittaa.
Välikysymyksessä on mainittu maahanmuuttajien riski syrjäytyä ja jäädä työttömäksi.
Olisi loogista, että näistä huolta kantavat perussuomalaisten ja Liike Nytin eduskuntaryhmät tukisivat hallituksen toimia syrjäytymisen ehkäisemisessä ja maahanmuuttajien työllisyyden edistämisessä.

Varsinkin kun meillä Suomessa on vaikea löytää osaavaa työvoimaa. Pulaa ei ole vain korkeakoulutetusta työvoimasta, vaan tekijöitä kaivataan kipeästi niin ravintolaan tarjoilijoiksi, konepajayrityksiin hitsareiksi kuin myös sosiaali- ja terveyssektorille.
Kyyti tulee olemaan kylmää, mikäli emme saa taklattua ennustetta huoltosuhteen kehityksestä. Tarvitsemme kipeästi lisää maahanmuuttajia tai kansantaloutemme on vaarassa romahtaa.

Tämän välikysymyksen todellisuus ei oikein millään ole sovitettavissa tuon reaalimaailman haasteiden kanssa.

Olisi korkea aika ymmärtää, että maahanmuuton kasvattaminen tulee olemaan Suomelle elinehto. Kylmä, sijainniltaan syrjäinen maa ei varsinaisesti ole mikään ideaalinen kohde maahanmuuttajalle.

Vetovoimaamme ei lisää se, että jopa osa päättäjistä lietsoo yhä kasvavaa maahanmuuttovastaisuutta yhteiskunnassamme.

Meidän yhteiskuntamme kokonaisedun mukaista on työskennellä tässäkin salissa yhdessä rasismin ja syrjinnän kitkemiseksi ja vastakkainasettelun vähentämiseksi eikä lisätä niitä.