Glasgow’n ilmastokokous on kriittinen tarkastelupiste ilmastotoimien riittävyydelle

YK:n ilmastokokous, COP 26, alkaa vihdoin lähestyä. Skotlannissa pidettävää kokousta lykättiin koronapandemian takia vuodella alkuperäisestä aikataulusta. Nyt lokakuun lopusta marraskuun puoliväliin Glasgow’ssa vihdoin tapahtuu. Tai ainakin toivottavasti tapahtuu. Glasgow’n kokous on Pariisin sopimuksessa ennalta määritelty 5-vuosittainen tarkastelupiste maiden sitoumuksille. Siksi Glasgow’n kokous on äärimmäisen tärkeä.

Pariisin sopimuksen keskeinen tavoite on rajoittaa ilmaston lämpenemisen nousu 1,5 asteeseen tai edes lähelle sitä. Puolessatoista asteessa pysyminen ei tarkoita sitä, etteikö syytä huoleen olisi. Tuota suurempi lämpötilan nousu tarkoittaisi kuitenkin enenevässä määrin katastrofaalisia ja monilta osin peruuttamattomia muutoksia säähän, ruokaturvaan, alueiden elinkelpoisuuteen ja merenpinnan tasoon. Jokaisella asteen kymmenyksellä on silti senkin jälkeen merkitystä, sillä muutokset kiihtyvät vaiheittain ja yhä dramaattisemmin.

Tuo kriittinen piste on edessämme pian. Aikaa ei ole 30, 20 eikä edes 10 vuotta, vaan meidän on toimittava välittömästi. Tämän vuosikymmenen toimet ratkaisevat sen onnistummeko taittamaan päästöt ajoissa riittävään laskuun. Ilmastokriisin ratkaisu on tämän vuosikymmenen suurin poliittinen kysymys. Tässä neljä keskeistä kysymystä Glasgow’n ilmastokokoukseen:

Sanoja vai tekoja – ovatko maat valmiita nostamaan ilmastotavoitteitaan?

Glasgow’n kokouksessa jokainen maa tuo pöytään kansalliset ilmastotavoitteensa, joka vaaditaan kaikilta Pariisin sopimuksen allekirjoittajilta viiden vuoden välein. Suurten saastuttajamaiden tavoitteilla on paljon painoarvoa. Kun taloudet ovat toipumassa pandemiasta, kasvihuonekaasupäästöt kasvavat edelleen monissa maissa ja aloilla. Siksi esimerkiksi Kiinan, Intian, Venäjän ja Australian suunnitelmiin kohdistuu paljon odotuksia. Yhdysvallat ovat jo liikkuneet ilahduttavasti presidentti Bidenin toimikaudella ja EU:n ilmastolaki nostaa EU:n tavoitteen vuodelle 2030 vähintään 55 prosentin päästövähennyksiin. Ei vielä tarpeeksi, mutta merkittävää edistystä aiempaan.

Nykyiset maiden päästövähennysten sitoumukset johtavat kokonaisuudessaan YK:n oman arvion mukaan 2,7 asteen lämpenemiseen tämän vuosisadan loppuun mennessä. Se on aivan liikaa, joten lisää kansallisia sitoumuksia erityisesti lähivuosien toimille tarvitaan. Käytämme nykyisellä päästökehityksellä koko jäljellä olevan globaalin hiilibudjetin tämä vuosikymmenen aikana, jonka jälkeen tulevat päästöt johtaisivat pysyvästi 1,5 asteen tavoitteen ylittymiseen.

Jotta ilmastotavoitteet saavutetaan, tarvitaan myös selkeä päätös fossiilisten polttoaineiden käytöstä luopumiseen ja vähintään niihin tehtävien investointien lopettamiseen. Tämä tarkoittaa myös fossiilitukien lopettamista. Esimerkiksi Kiina lupasi jo lopettaa vientituet kivihiili-investoinneille. Seuraava askel on saada tästä kaikkien maiden yhteinen sitoumus, myös kotimaassaan.

Mistä rahat, eli ovatko rikkaat maat valmiita kaivamaan kuvetta ja tukemaan kehittyvien maiden ilmastotoimia?

Pariisin ilmastosopimuksen oleellinen osa on myös rahoituksen nostaminen ilmastonmuutoksen torjunnan vaatimalle tasolle. Emme voi enää tehdä ilmastonmuutosta haittaavia investointeja, vain sen torjuntaa tukevia. Samalla teollisuusmaiden on osoitettava sitoumus kehittyvien maiden auttamiseen yli hiili-intensiivisen kehitysvaiheen. Ilmastokriisistä kärsivät jo nyt sään ääri-ilmiöinä monet sellaiset maat esimerkiksi Afrikassa ja valtamerten saarivaltioissa, joiden osuus sen aiheuttamiseen on olematon.

Ilmastokriisi pakottaa kaikki valtiot harppomaan kohti ilmaston ja luonnon kannalta kestävää yhteiskuntarakennetta. Tähän tarvitaan valtavat summat rahaa, mutta tulee muistaa että tuhojen korvaamiseen vasta sitten tarvitaankin rahaa, jos emme nyt toimi.

Erityisesti kehittyvät maat tarvitsevat nyt tukea ohjatakseen kehityksensä ympäristökestävälle polulle. Rikkaiden maiden on kannettava vastuunsa ja tuettava vuosittain lupaamansa 100 miljardin dollarin edestä ilmastotoimia kehittyvissä maissa. Toistaiseksi tätä sitoumusta ei ole pidetty vaan rahoitus on jäänyt OECD:n arvion mukaan vajaaksi 20 miljardilla dollarilla. Yhdysvallat ja EU lupasivat tänä syksynä jo kasvattaa ilmastorahoitustaan merkittävästi.

Samalla on luotava kannustimia yksityisille toimijoille, jotta investoiminen ilmastonmuutoksen torjuntaan ja sopeutumisen edistämiseen on mahdollisimman kannattavaa. 

Kansainvälisten markkinamekanismien säännöt on sovittava

Kansainväliset markkinamekanismit kuulostavat kenties monimutkaisilta tai tylsiltä, mutta lyhyesti sanottuna ne mahdollistavat sen, että maat voivat rahoittaa ilmastotoimia myös muissa maissa ja hyötyä näistä päästövähennyksistä. Ongelmia syntyy, kun kumppanimaissa tehdyillä ilmastotoimilla ruvetaan vedättämään: jos sekä toimet rahoittanut että toteuttanut maa kuittaavat päästövähennykset, puhutaan ns. tuplalaskennasta.

On oleellista että toisesta maasta ostettavat päästövähennykset eivät ole osa sen maan kontribuutioita, vaan lisätoimia sen päälle. Yksi päästövähennystoimi voidaan laskea hyväksi vain kerran, vain yhdessä maassa. Nämä säännöt on nyt sovittava kunnolla.

Säännöistä sopiminen toisi varmuutta kansainvälisille markkinoille. Yksityinen sektori on korostanut, että markkinamekanismeja koskevien sääntöjen on oltava vankat ja niiden on mahdollistettava yksityisten toimijoiden tehokas osallistuminen. Se voi osaltaan vauhdittaa päästövähennysten toteuttamista kun myös yksityisen sektorin toimien merkitys tunnistetaan ja niiden toteutuminen varmistetaan luotettavasti.

Ilmastokriisi ja luontokato on ratkottava yhdessä

Osallistun itse Glasgow’n kokoukseen europarlamentin edustajana. Koska olen europarlamentin pääneuvottelija EU:n hiilinieluasetuksen uudistamisessa, tapaan erityisesti eri tahoja maankäytön ja metsien ilmastotoimien merkitykseen liittyen. Olen lisäksi vihreiden neuvottelija YK:n luontokokouksen luontotavoitteista vuodelle 2030, joista päätetään ensi keväällä Kiinassa.

Päästövähennykset ovat tärkeä osa taloutemme ja teollisuutemme uudistamista kestäväksi ja iso osa siitä murroksesta tapahtuu ottamalla käyttöön uutta teknologiaa. Silti ilmastokriisin ratkaisemiseen tarvitaan myös laajempaa ihmisen toiminnan muuttamista kestäväksi ja siinä maankäytön muutokset ovat välttämättömiä. Metsäkatoon puuttuminen ja ruuantuotannon muuttaminen kestäväksi on välttämätöntä myös yhä jatkuvan luontokadon pysäyttämiseksi.

Glasgow on tilaisuus vahvistaa myös luonnonsuojelun ja ilmastopolitiikan yhteyttä, joten myös tästä odotetaan uusia linjauksia.