EU:n voitot ja häviöt: viisi nostoa Unionin tila -puheesta

13.09.2023

Yhdysvaltain presidentin ”Kansakunnan tila” puhe on tuttu monille poliittisista TV-sarjoista. Euroopan unionilla on tästä oma versionsa: komission puheenjohtajan vuosittainen ”State of the Union” puhe. Tänään Ursula von der Leyen piti parlamentissa viimeisen unionin tila -puheensa ennen kevään eurovaaleja. Tästä puheesta puuttui TV-sarjojen draama, mutta on silti oleellista purkaa esille, mitä komission puheenjohtaja suunnittelee kautensa loppuun – ja kuinka aiemmat lupaukset ovat toteutuneet.

Puhe tähtäsi selvästi tuleviin eurovaaleihin, ja puheesta puuttui täysin itsetutkiskelu niistä lupauksista, jotka ovat jääneet täyttämättä. Käsitellään siis tässä tekstissä myös niitä.

Ilmastokriisi ja luonto: kello käy

Yksi Von der Leyenin puheen pääteemoista oli ympäristö. Euroopan Green Deal, eli paketti monia ilmasto-ja ympäristölainsäädäntöhankkeita, on ollut komission kärkitavoitteita ja tuonut monia hyviä uudistuksia. 

Moni päätöksistä on kuitenkin vielä tekemättä. Ja jopa Von der Leyenin oma ryhmä EPP, johon myös kokoomus kuuluu, on viime aikoina vastustanut luonnonsuojelua. Ryhmä yritti esimerkiksi yhdessä teollisuuden ja maatalouden suurlobbareiden kanssa kaataa luonnon monimuotoisuutta suojelevan ennallistamisasetuksen. 

On hyvä uutinen, että Von der Leyen otti kantaa oman puolueensa puheisiin sanomalla, että maatalous ja luonnonsuojelu kulkevat käsi kädessä. Hän korosti, että luonnon monimuotoisuudella on suuri merkitys ilmastokriisin torjumisessa ja myös ihmisten hyvinvoinnissa. 

Ilmastotoimet ovat välttämättömiä ihmiskunnan olemassaololle, mutta asiaan panostamisesta on hyötyä myös EU:n taloudelle – viiden vuoden aikana on avattu esimerkiksi 38 puhtaan teräksen tehdasta, ja EU tuottaa enemmän vetyä uusiutuvalla energialla kuin Yhdysvallat ja Kiina yhteensä. Myös näillä asioilla on komissiolle suuri merkitys, ja olisi heidän etunsa laittaa luonnonsuojelua vastustavat puolueet kuriin.

Ihmisoikeudet ja selkäranka unohtuivat 

Ihmisoikeudet jäivät Von der Leyenin puheessa todella huomioimatta siihen nähden, kuinka valtavia ihmisoikeusongelmia Euroopassa ja maailmassa on.

Von der Leyen nosti tämän kauden voittoina esille etenkin naisten oikeuksia koskien palkka-avoimuus-lainsäädännön ja sen, että EU viimein ratifioi sukupuolittuneen ja perheväkivallan vastaisen Istanbulin sopimuksen. Hän lupasi, että sukupuolittuneeseen väkivaltaan puuttuva lakiesitys viedään läpi kauden loppuun mennessä. Tätä vihreissä odotamme. 

Samalla Von der Leyen jätti kokonaan pois puheesta aiemmat lupauksensa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien turvaamisesta. Hän kuittasi sateenkaarioikeudet lattealla toteamuksella Euroopasta, jossa jokainen “voi olla oma itsensä” ja “rakastaa ketä haluaa”. Samaan aikaan monet jäsenmaat ovat heikentäneet sateenkaarioikeuksia, ja vähemmistöt ovat vaarassa. Erityisesti äärioikeistolaiset puolueet, joiden kanssa EPP ja Kokoomus tekevät yhteistyötä, haluvat heikentää ihmisoikeuksia. On selkärangatonta, ettei Von der Leyen halua puuttua asiaan.

Euroopan talouden tulevaisuus

Talouden osalta Von der Leyen korosti työvoiman puutteen, inflaation ja yrittämisen helpottamista. Putinin hyökkäyssota ja kaasun hinnan käyttäminen aseena EU:ta kohtaan on lisännyt ihmisten ja yritysten taloudellista ahdinkoa. 

Komissio haluaa parantaa työvoiman saatavuutta edistämällä nuorten ja naisten pääsyä töihin, ja talouden kilpailukykyä parantavaa maahanmuuttoa. Tämä on oleellista, ja siksi ihmettelen, ettei Von der Leyen esittänyt asiaan käytännön ratkaisuja.

8 miljoonaa nuorta Euroopassa ei ole päässyt töihin tai opiskelemaan, ja tämä täytyy muuttaa. Osasyynä on mielenterveyden kriisi, jota Von der Leyen ei – hälyttävää kyllä – maininnut lainkaan. Olin myös pettynyt, että mielenterveys jäi kokonaan mainitsematta. Tämä näyttää erityisen huonolta, kun viimevuoden puheessa luvattu mielenterveysaloite jäi tiedonannoksi, jonka käytännön vaikutusten pelätään jäävän pieniksi. 

Mielenterveyskriisin ja eriarvoisuuden lisäksi köyhyys on vakava ongelma Euroopassa. Nämä myös liittyvät toisiinsa. Esimerkiksi sähkön järkyttävä hinta on tuonut ahdinkoa liian monille ihmisille. Nyt energian hintaa ollaan vihdoin saatu alas yhteisillä ostoilla ja panostamalla uusiutuviin energianlähteisiin. Tämä on tärkeä asia, mutta uusiutuvaan energiaan olisi pitänyt tietysti siirtyä jo vuosia sitten. On surullista, että päättäjät heräsivät asiaan vasta hyökkäyssodan takia eivätkä jo ilmastokriisin vuoksi. 

Tekoälyn seuraaminen sivusta ei riitä

Von der Leyen ehdotti, että tekoälyn riskien hallitsemiseksi perustettaisiin kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n tapainen taho torjumaan tekoälyn riskejä ihmiskunnalle. Ajatus on kannatettava, koska tekoäly aiheuttaa monia uhkia ihmisille. EU:n täytyy vaikuttaa teknologian kehitykseen ja säännellä sitä lailla, ei vain seurata sivusta. Tässä tekoälyasetus, jota olin neuvottelemassa, on EU:lle tärkeä asia, ja muu maailma tarvitaan mukaan. 

Tekoäly voi auttaa meitä vastaamaan paremmin aikamme suuriin haasteisiin, kuten ilmastokriisiin – jos sitä käytetään oikein. Von der Leyen julkisti ohjelman, jossa EU:n tehokkaimpia supertietokoneita avataan vastuullisille tekoälystartupeille. Tämä on yksi esimerkki tavasta, jolla voimme kuroa umpeen yhdysvaltalaisten yhtiöiden ja Kiinan valtion johtoa tekoälyn hallinnassa. 

Johtoasema tarvitsisi kuitenkin paljon määrätietoisempia tekoja EU:lta. Toivon seuraavan komission tunnistavan vielä paremmin tarpeen säännellä ja käsitellä tekoälyä voimakkaasti. 

Ulkopolitiikka ja Ukraina

Kiitämme Vihreissä sitä, että Von der Leyen korosti irtautumista riippuvuudesta yksittäisistä maista, kuten Kiinasta, kaupassa ja esimerkiksi raaka-aineiden saatavuudessa. 

Kummastelen kuitenkin sitä, kuinka puheenjohtaja tahtoo saada kohutun Etelä-Amerikan kauppaliitto Mercosurin kauppasopimuksen läpi kauden loppuun mennessä. Tämä ei ole realistista, jollei jotain suurta mullistusta tapahdu. Parlamentti on esittänyt vahvaa kritiikkiä sopimusta kohtaan, sillä se heikentää ilmasto-, luonto- ja ihmisoikeustavoitteiden saavuttamista. 

Venäjän hyökkäyssodasta tullaan kuulemaan kaikissa ulkopoliittisissa puheissa kunnes Venäjä vetäytyy Ukrainasta. Von der Leyen vannotti EU:n pysyvän vakaasti Ukrainan rinnalla myös jatkossa. Tämä on ehdottoman tärkeää. 

Ukraina on myös tuotava lähemmäksi EU:ta. Tässä yksi hyvistä hankkeista on ollut Ukrainan tuominen EU:n roaming-alueelle: tämä on vielä kesken, mutta esimerkiksi puheluiden hinta on jo laskenut Ukrainassa.

Myös sanktiot Venäjää ja hyökkäyssotaa tukevia valtioita ja yrityksiä kohtaan ovat olleet EU:lta tärkeitä tekoja Ukrainan puolesta, ja niitä on saatava lisää. EU:ssa on kaavailtu esimerkiksi lisäsanktioita Venäjän eliittiä ja toimialoja, kuten timanttikauppaa kohtaan.

Komissio neuvottelee yhä lisätuesta Ukrainalle, ja toivon tämän johtavan käytännön tekoihin ja taloudelliseen ja sotilaalliseen apuun. Sitä todella tarvitsevat sekä Ukraina, että koko Eurooppa.