Emma Karin ryhmäpuhe 9.2.2021

Jos joku olisi viime helmikuussa kertonut, mitä vuoden aikana tulee tapahtumaan, harva meistä olisi uskonut. Varoituksista huolimatta me emme osanneet odottaa tätä.

Puimme maskit. Otimme etäisyyttä. Lopetimme halaamisen. Yhtäkkiä me muutimme koko elämämme pitääksemme toisemme turvassa.

Siinä on myös jotain kaunista, että maailmanlaajuisen kriisin keskellä me suomalaiset menimme metsään.Lähimetsistä ja luontopoluista on tullut paikkoja tavata ystäviä, naapureita ja isovanhempia. Tuntemattoman edessä metsät antoivat meille turvasataman.

Tuntuu oikealta, että me suojelemme juuri tässä hetkessä enemmän metsiä, soita ja lintuvesiä kuin koskaan aikaisemmin.

Samalla olemme ymmärtäneet yhä selvemmin sen, että asioiden on muututtava. Me alamme nähdä kestämättömän elämäntapamme seurauksia.

Koronan jälkeen maailma ei tule olemaan ennallaan. Me päätämme, miten rakennamme sen uudelleen.

Kestämätön talous on uudistettava vihreäksi. Luonnon ja ilmaston on määritettävä rajat tehdylle politiikalle.

Ilmastokriisiä ei torjuta yhdellä päätöksellä. Tulevien investointien, uusien verojen, tukien ja normien tulee olla ilmastotekoja.

Kevään puoliväliriihessä käymme läpi kuinka pitkälle olemme päässeet polulla kohti hiilineutraalia Suomea. Me pidämme huolen siitä, että vielä puuttuvat askeleet otetaan.

Människor kan lita på att vi förstår allvaret av pandemin, klimatkrisen och utarmningen av naturens biologiska mångfald. Och vi gör vad som behövs.

Monelle tämä vuosi on ollut raskas. Yksinäisyys on osunut. Ikävä on kuluttanut. Näkymättömän ja tuntemattoman pelko on ahdistanut.

Ja kyse ei ole vain pandemiasta.

Jo ennen koronaa mielenterveyden ongelmat nousivat suurimmaksi syyksi jäädä työkyvyttömyyseläkkeelle. Yhä useampi jää sairauslomalle mielenterveyssyistä.

Uupumisesta on tullut uusi kansantauti.

Erityisesti nuoret ja naiset näyttävät vetävän itsensä äärirajoille.

Me olemme jo tehneet, ja tulemme tekemään, useita työllisyystoimia. Näiltä toimilta katoaa kuitenkin pohja, jos työelämässä olevat tippuvat kiihtyvällä tahdilla sieltä pois.

Vihreät haluaa kääntää mielenterveysongelmien takia työelämästä tippuvien määrän selvään laskuun. Tavoitteena pitää olla mielenterveyssyistä työkyvyttömyyseläkkeelle jäävien määrän puolittaminen. Tämä lisäisi työmarkkinoilla olevien ihmisten määrää lähes 10 000 henkilöllä.

Se jos jokin olisi kova työllisyystoimi.

Työhyvinvoinnin, empatian ja työssä jaksamisen tulee olla työllisyyspolitiikan kovaa ydintä.

Meidän on madallettava kynnystä hakea apua. Meidän on tuotava inhimillisyyttä työelämään. Meidän on kevennettävä erityisesti naisten taakkaa
tukemalla vastuun jakamista kotona.

Samalla meidän on pidettävä huolta, ettei tämä aika vie mahdollisuuksia heiltä, jotka eivät vielä ole työelämässä.

Helsingissä varoituskellot jo soivat, kun ammatillisten opintojen keskeyttäminen on lisääntynyt selvästi etäopetuksen jatkuessa kuukaudesta toiseen.

Me tarvitsemme matalan kynnyksen apua lapsille ja nuorille. Me tarvitsemme lisää tukea niin päiväkoteihin kuin kouluihin. Ja meidän on torjuttava pandemiaa niin, että päävastuun kantavat aikuiset, eivät lapset.

Moni voi kysyä, miksi baarit ovat auki mutta monen lapsen harrastuspaikka on joutunut sulkemaan ovensa, tai miksi ravintolat voivat jatkaa,
mutta museot ja teatterit eivät.

Suomalaiset ovat valmiita joustamaan paljon, mutta meidän on pidettävä rajoitukset oikeudenmukaisina.

Itselleni tämä on ensimmäinen viikko eduskunnassa vanhempainvapaan jälkeen.

Vauvan kanssa vietettyjen kuukausien aikana olen huomannut miettiväni myös sitä, miten ihmiset tässä talossa jaksavat. Sillä aika armottomalta tämä politiikka kotisohville näyttää.

Samalla olen lämmöllä ajatellut viime kevättä, jolloin tosipaikan edessä me työnsimme hetkeksi puoluekirjat sivuun ja aloimme yhdessä ohjata tätä maata turvaan.

Kriisissä ihmiset tässä talossa näyttivät parhaat puolensa. Ja ystävät, kaiken huomioiden, me olemme pärjänneet hyvin.
Suomi on pärjännyt hyvin.

Kriisin pitkittyessä yhä useampi alkaa väsyä. Siksi meillä on jälleen näytön paikka.

Me voimme omalla toiminnallamme pitää yllä ihmisten luottamusta, vähentää pelkoja, vähentää epäluuloja ja vähentää vihaa.

Me päätämme, miten me toisistamme ja toisillemme puhumme. Me päätämme, millaista tulevaisuutta me olemme rakentamassa.