Emma Karin puoluekokouspuhe 2021

Rakkaat ystävät, haluan kiittää kaikkia teitä myötäelämisestä ja tsemppaamisesta. Tämän viikon on todellakin taas tuntunut, että pitkän erillään olon jälkeenkin yhdessä me tätä tehdään. Ja sitä enemmän teitä kyllä kaipaan. Sydän lämpenee joka kerta, kun saan teiltä viestejä, joissa te linkitätte mulle tutkimuksen, artikkelin tai raportin ja te pyydätte mua jakamaan niitä eduskunnassa meidän kollegoille.

Mehän ollaan vähän sellainen nörttipuolue. Mulle tuo uskoa maailmaan ja ihmisiin se, että niin moni teistä ajattelee,  että kun ihmisille vaan kertoo faktoja, tehdään hyviä päätöksiä.

On välillä vaikea ymmärtää, ettei politiikassa aina tutkittu tieto auta.

Muistan, miten innokaana uutena ryhmänjohtajana menin neuvotteluihin Helsingin Hanasaaren hiilivoimalan jatkosta pää tankattuna täyteen tutkimustietoa ja faktoja energiaskenaariosta ja uusiutuvien noususta ja ilmastopolitiikan kehittymisestä.

Ja sitten mulla sanottiin, että: ”Juu Emma, sinä päivänä kun helvetti jäätyy.”

Silloin tajusin, että on aina helpompi istua neuvottelupöytään, jos ei halua muuttaa mitään.

Vaikka me kuinka toivotaan toisin, kaikki maailman tutkittu tieto ei itsestään tuo meille muutosta. Mutta se antaa meille selkänojan niihin loputtomiin vääntöihin, joita me joudutaan käymään.

Askel askeleelta ystävät. Kuten Maria hyvin kuvasi, nyt olemme tiellä kohti hiilineutraalia Suomea 2035.

Eikä se ole tullut helpolla. Yksikään hiilitonnia ei ole saatu ilmaiseksi. Jokaisen päästövähennyksen taustalla on valtava määrä työtä, loputtomia neuvotteluja ja pitkiä iltoja. Ja välillä ne helvetitkin jäätyy, sillä myös se Helsingin Hanasaaren kivihiilivoimala sulkeutuu
parin vuoden sisällä.

Rakkaat vihreät ystävät, kyse ei ole vain ilmastosta. Kun mä olin aloittanut koulun, Suomessa luonnossa nähtiin viimeistä kertaa vesikko. Kun mun esikoinen syntyi, todettiin kultasirkku Suomen luonnosta kadonneeksi. Kun mun keskimmäinen lapsi syntyi pari vuotta myöhemmin oli Suomen viimeinen unikeko, tammihiiri, hävinnyt.

Ja kun mun vauva viime vuonna syntyi, luultiin hetken, että ensimmäistä kertaa vuosiin jo 1990-luvulla Suomesta kadonnut
naali olisi vihdoin pesinyt Suomen Lapissa. Pesintä ei toteutunut. Naali ei ole palannut.

Nyt mun lapset voi nähdä vesikoita Korkeasaaren eläintarhassa. Sinne niitä on tuotu tämän viikon tiistaina Tallinnan eläintarhasta.

Luontokato on yhtä suuri kriisi kuin ilmastokriisi. Ja se on nyt nostettava yhtä näkyvästi esiin kuin ilmastonmuutos. Me ollaan tehty valtava työ, jotta ilmastopolitiikka on noussut politiikan keskiöön.

Samalla tavalla kun me vietiin läpi tavoite hiilineutraalista Suomesta vuoteen 2035 mennessä,
meidän pitää viedä läpi tavoite luontopositiivisesta Suomesta vuoteen 2030 mennessä.

Luontopositiivisuus tarkoittaa luonnon monimuotoisuuden vähenemisen kääntämistä monimuotoisuuden vahvistumiseksi.
Haluamme, että luonnontilaisten elinympäristöjen määrä lisääntyy, yhä useampi laji saa niistä kodin
ja uhanalaisten lajien kannat elpyvät.

Rakkaat vihreät ystävät, lähes kaikki suomalaiset puolueet tunnustavat sen, että luontokato pitää pysäyttää.

Mutta vähän kuten ilmastopolitiikassakin, jarrut iskevät kiinni siirryttäessä oikeisiin toimiin.

Luontokadon pysäyttäminen tarkoittaa suojelemista, ennallistamista, hoitamista, kunnostamista. Se tarkoittaa turvepeltojen raivaamisen lopettamista ja kaikkien uhanalaisten lajien metsästämisen lopettamista.

Luontokadon pysäyttäminen tarkoittaa kaikkien Suomen jäljellä olevat luonnonmetsien suojelemista, avohakkuiden lopettamista
Ja kyllä, se tarkoittaa että Suomi suojelee 30 prosenttia omista maa- sekä meripinta-alasta ihan kuten olemme EU:n biodiversiteettistrategiassa halunneet.

Jos Suomi luontoa rakastavana, korkean osaamisen,  rikkaana länsimaana ei pysty pysäyttämään luontokatoa omassa luonnossaan, miten me voimme vaatia sitä paljon meitä köyhemmiltä mailta.

Rakkaat vihreät ystävät, jos kaikki eläisivät kuten me suomalaiset, tarvitsisimme yli kolme maapalloa. Jokainen ymmärtää, ettei tämä ole kestävällä pohjalla. Että jotain meidän pitää muuttua. Silti poliitikot hakevat edelleen itselleen suosiota pelottelemalla ihmisiä ympäristö- ja ilmastotoimilla. Se on vastuutonta ja lyhytnäköistä.

Ei elämä ole sen huonompaa, vaikka kodit lämpiävät öljyn ja kivihiilen sijaan lämpöpumpuilla ja tuulivoimalla. Eikä elämä ole sen huonompaa, vaikka autot kulkevat fossiilisten sijaan sähköllä ja biokaasulla.

Ei tämä maa ei muutu huonommaksi, jos vanhat metsät säilyvät,  Itämeren sinilevälautat vähenevät, samentuneet järvet puhdistuvat  ja suot palautuvat luonnontilaan.

Eikä se maailma kaadu siihenkään, vaikka työpaikan kahvilassa on tarjolla kauramaitoa.

Kestävässä Suomessa elää ihan yhtä onnellinen kansa ja elämä siellä on ihan yhtä hyvää.

Sen sijaan elämä ei ole hyvää,  jos me loputtomasti leikimme, ettei ympäristökriisi ole olemassa.

Rakkaat vihreät ystävät. Tulevaisuudessa jokainen budjettiriihi on ilmastoriihi. Jokainen budjettiriihi on ympäristöriihi.

Ei siksi, että niissä kaikissa tehtäisiin päätöksiä puuttuvista hiilitonneista ja uusista suojelualueista vaan sen takia, ettei taloutta voi enää 2020 -luvulla erottaa luonnon ja ilmaston kantokyvystä.

Tämän ajan suurin talouspoliittinen kysymys on se, saadaanko me meidän talous toimimaan ilmaston ja ympäristön ehdoilla vai emme.

Jokaisen budjetin pitää olla askel tiellä luontokadon pysäyttämistä ja ilmastokriisin torjumista.

Siksi me halutaan hinta luonnon tuhoamiselle ja luontopääoma mukaan kansantalouden kirjanpitoon.

Vähintään yhtä vakavasti kuin mitä puhumme valtion velasta, meidän tulee puhua ympäristövelasta.

Todellisuudesta irrallaan on ajatus siitä, että me voimme elää luonnon kestokyvyn rajoista välittämättä.

Todellisuudesta irrallaan on ajatus siitä, ettei tutkijoiden varoituksia pitäisi kuunnella.

Rakkaat vihreät ystävät. Budjettiriihessä me tehtiin kaikki mikä me voitiin. Monella on tarve kutistaa ympäristötyön poliittiseksi peliksi tai pelkäksi puolueiden väliseksi nokitteluksi. Me emme halua päänahkoja. Ei me haeta selkävoittoja. Ympäristö- ja ilmastopolitiikassa ei ole kyse marginaalisen pienistä asioita viikunan lehdistä tai alaviitteistä.

Tässä on kyse siitä, että kun Sofian kaksivuotias harjoittelee potkupyöräilyä, voi Varsinais-Suomen pelloilla kuulla peltosirkun. Kun Saaran yksivuotias aloittaa päiväkodin. Saimaan vesistössä elää norppa, kun mun taapero opettelee kävelemään nousee Hiitolanjokea ylös Laatokan järvilohi. Ja kun Iiriksen vauva opettelee seisomaan, Tampereen Näsijärvellä ui punasotkapoikue. Tässä on kyse siitä, että kun Marian vauva loppuvuodesta syntyy, Suomen metsissä elää hömötiainen.

Yksikään lapsi ei voi enää tehdä niitä päätöksiä, jotka pitää tehdä ympäristökriisin pysäyttämiseksi, mutta jokainen heistä elää sen maailman kanssa, jonka me heille nyt jätämme.

Isojen neuvotteluiden jälkeen halutaan aina spekuloida kuka voitti ja kuka hävisi, mutta kysymys on siitä, että jos me jatketaan tämän planeetan kohtelua tällä tavalla, me kaikki hävitään.

Rakkaat vihreät ystävät, tämä ei ole meille peliä. Ei näin isoilla panoksille pelata. Me ollaan rakentamassa uudenlaista Suomea. Ei se todellakaan ole helppoa tai voitosta voittoon kulkemista. Mutta nyt suojellaan enemmän luontoa kuin koskaan. Nyt tehdään ilmastotekoja nopeammin kuin koskaan. Me tiedetään kuinka kiire on. Me tiedetään kuinka paljon meidän pitäisi tehdä. Ja se takia ystävät, me me tehdään kaikki mikä me voidaan.