Atte Harjanteen puhe Vihreiden puoluevaltuuskunnassa 19.2.2022

Arvoisa puoluevaltuuskunta,

Tuntuu absurdilta ja surulliselta elää 2020-luvulla aikaa, jossa uhka laajamittaiseen sotaan Euroopassa on todellinen. 1980-luvun lapsena kasvoin nuoreksi maailmassa, joka tuntui menevän koko ajan parempaan ja vapaampaan suuntaan. Nyt itsevaltaiset hallitsijat pyrkivät laajentamaan etupiirejään voimalla ja väkisin, samalla kun sortavat omia kansalaisiaan kovalla kurilla. Venäjä on luonut Eurooppaan uuden, laajemman sodan uhkan; totaalista sosiaalista kontrollia havitteleva Kiina kiillottaa kilpeään olympialaisilla. Demokratia on maailmalla entistä ahtaammalla, ja sitä nakertavat voimat pyrkivät valtaan myös vapaissa yhteiskunnissa. Economist Intelligence Unitin vuotuisessa arviossa globaali demokratian tila arvioitiin heikoimmaksi sitten mittarin luomisen vuonna 2006.

Ennen ei ollut paremmin, mutta tulevaisuudessa voi olla huonommin, jollemme päättäväisesti rakenna ja puolusta parempaa maailmaa; demokratiaa, vapautta, rauhaa ja kestävää hyvinvointia.

Turvallisuustilanteen ohella tämän hetken kuuma aihe politiikassa on energian hinta, joka heijastuu yhteiskuntaan laajasti asumisesta ja liikkumisesta maatalouteen asti. Tässä ajassa reilun muutoksen sanojen on käännyttävä teoksi. Vihreät puolueena ja vihreä eduskuntaryhmä on nostanut tätä teemaa esiin jo vuosia; näin kovat hintapiikit juuri nyt olivat ehkä yllätys, mutta tarve toimille joilla samaan aikaan ajetaan alas riippuvuus fossiilienergiasta ja huolehditaan siitä, että muutos on reilu ja sujuva, on ollut tiedossa jo pitkään.

Hallitus esitteli perjantaina tukun keinoja tukea energian hintojen kanssa kärvisteleviä suomalaisia; myöhemmin keväällä saamme tukun pidemmän aikavälin ilmastolinjauksia keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelman, ilmasto- ja energiastrategian, maankäyttösektorin ilmastosuunnitelman sekä tietysti ilmastolain muodossa.

Kova energian hinta edellyttääkin sekä oireisiin että juurisyihin puuttumista: Oikein kohdennettuja, kustannustehokkaita toimia kohtuuttomien hintavaikutusten tasaamiseksi ja ennen kaikkea toimia päästöttömän energiantuotannon vauhdittamiseksi sekä Suomessa että Euroopassa. Ilmastotavoitteista kokonaisuudessaan olisi järjetöntä ja turhaa tinkiä, se olisi sitä klassista housujen lämmittelyä, jossa ensin ehkä vähän lämmittää ja sitten vasta paleltaakin. Riippuvuutta tuontifossiilienergiasta ei pidä pitkittää tai syventää, vaan taittaa mahdollisimman nopeasti. Fiksu ilmastopolitiikka ei tule kohtuuttoman kalliiksi, mutta ilmastonmuutoksen hillinnässä epäonnistuminen tulisi käsittämättömän kalliiksi. Siihen ei missään tapauksessa ole varaa.

Arvon valtuuskunta,

Tämän viikon maanantaina Helsingin sanomat julisti pääkirjoituksessaan, että käsillä on paluu normaaliin. Tällä kertaa tekstissä ei viitattu koronaan, vaan siihen että rahalle on jälleen tulossa hinta. Se tarkoittaa myös sitä, että tarve ja kyky priorisoida julkisia menoja korostuu jälleen. Se ei ole pelkästään huono asia: asioiden ratkaiseminen yksin rahalla ei aina kannusta kustannustehokkaisiin ja fiksuimpiin valintoihin.

Nykyinen taloustilanne on kaksijakoinen. Työllisyysaste on kivunnut jo 73,5 prosenttiin ja ennakkotietojen perusteella Suomen talouskasvu viime vuonna oli jopa ennusteita ripeämpää. Koronakuopasta on kivuttu ylös. Samalla kuitenkin rakenteellinen alijäämä on edelleen totta, väestö vanhenee ja työssäkäyvän väestön osuus pienenee. Lähtötaso ennen koronaakin oli kaukana esimerksiki Ruotsista. Julkisen velan taso puolestaan on koronan jäljiltä entistäkin suurempi.

Myös talouspolitiikan arviointineuvosto nosti tuoreimmassa arviossaan tammikuussa esille sen, että vaikka velanotto viime vuosina ja tänäkin vuonna on ollut perusteltua, tarvetta menojen sopeuttamiselle on.

Sopeuttaminen – kansankielisesti leikkaaminen – ei ole päättäjälle helppo tai mukava rasti. Onneksi vaikuttavin vihreä politiikka ei perustu niinkään rahaan vaan rakenteisiin. Useimmiten tehokkain tapa lisätä hyvinvointia, vähentää päästöjä ja suojella luontoa on fiksu sääntely, kestävien puitteiden asettaminen talouden ja ihmisten toiminnalle, uusiin ideoihin ja yrittämiseen kannustaminen ja markkinamekanismien valjastaminen hyvää tekemään sekä kehnojen rakenteiden ja väärien kannustimien purkaminen. Poliittisia saavutuksia ei pitäisikään ensisijaisesti mitata sillä, kuinka paljon lisää rahaa johonkin sai ohjattua, vaan sillä, millaisia kestäviä tuloksia ja muutoksia sai aikaan.

Menojen priorisoinnin ohella julkisen talouden kestävyyttä on vahvistettava tulopuolella. Tässä työllisyys on tietysti keskeisessä asemassa. Hallituksen hiljattain linjaama kokonaisuus 110 miljoonan verran julkista taloutta vahvistavista toimista oli perusteltu paketti, mutta maailma ei vielä tullut valmiiksi. Esimerkiksi toimia työperäisen maahanmuuton sujuvoittamiseksi tarvitaan edelleen lisää. Laajempi sosiaaliturvan uudistaminen on sekin edelleen edessä: Työnteon kannustimien on oltava kohdillaan ja perusturvan oltava rakenteeltaan sellainen, että se vapauttaa henkiset voimavarat kouluttautumiseen, mahdollisuuksiin tarttumiseen, uuden luomiseen ja yrittämiseen. Vihreät on ollut ja on edelleen perustulopuolue. Odotan mielenkiinnolla tämän valtuuskunnan tarkempaa keskustelua ja lopullista linjaa sosiaaliturvaohjelmassa, josta tänä viikonloppuna päätetään.

Yksi liian vähän puhuttu talous- ja elinkeinopolitiikan osa-alue on kilpailupolitiikka. Markkinoiden tehokkuus perustuu toimivaan ja terveeseen kilpailuun, jossa yrityksillä on kannustimet huolehtia siitä, että hinta ja laatu ovat kohdillaan. Terve kilpailu edellyttää julkiselta sektorilta valvontaa, tasapainoista sääntelyä ja hankintaosaamista.

Suomessa puhutaan usein Suomen ja suomalaisten yritysten kilpailukyvystä. Toimiva kilpailu tukee myös kilpailukykyä. Kilpailtu markkina on hedelmällinen maaperä uusille ideoille, ja dynaamisessa taloudessa jalostuu tehokkaampia ja kilpailukykyisempiä liikeideoita ja yrityksiä. Monivaiheiset tuotantoketjut hyötyvät siitä, että kilpailu välipanosten tuottajien välillä on aitoa ja toimivaa. Liian usein kilpailukyvyn varjolla perustellaan kuitenkin enemmän yritysten tukemista kuin kilpailun edistämistä. Pahimmillaan se vääristää markkinoita ja estää uusia ja pieniä yrityksiä menestymästä. Lopulta toimivasta ja reilusta kilpailupolitiikasta hyötyvät niin kuluttajat, yritykset kuin julkinen talouskin. Toimivasta kilpailusta on huolehdittava myös Euroopan sisämarkkinoilla – se on Suomen kaltaiselle vientivetoiselle avotaloudelle aivan keskeinen asia.

Suomen talous tarvitsee myös investointeja. Kulutuksen kohtuullistamisen ja kestävämpien elämäntapojen ohella siirtymä hiilinegatiiviseen ja ekologisesti kestävään yhteiskuntaan edellyttää uutta energiantuotantoa ja uusia teollisuuslaitoksia. Suomen onkin syytä olla houkutteleva ympäristö investoinneille. Se edellyttää sääntelyltä ennakoitavuutta ja jatkuvuutta – aito sitoutuminen hiilineutraalisuustavoitteeseen on hyvä esimerkki tästä. Myös hallinnon sujuvuus on tärkeää, luvitus mukaan lukien. Painetta lupaprosessien sujuvoittamiseen selkeästi on. Se ei kuitenkaan tarkoita, että ympäristönsuojelun tasosta tai tavoitteista pitäisi tinkiä pätkääkään – enemmänkin päinvastoin. Olennaista on, että luvitus ja muu sääntely on tarkoituksenmukaista ja ennakoitavaa samalla kun markkinoiden muu sääntely ja ulkoishaittojen hinnoittelu huolehtii siitä, että investoinnit vievät maata ja maailmaa ekologisempaan suuntaan.

Keskustelu julkisesta taloudesta kiihtynee nyt keväällä matkalla kehysriiheen. Sopeuttamistarpeen edessä on oltava tarkkana sen suhteen, ettei leikata siipiä tulevalta hyvinvoinnilta. Riittävät panostukset tieteeseen, tutkimukseen ja kehittämiseen on turvattava. Harppaus parlamentaarisesti linjattuun 4 % BKT-osuuteen on otettava ja vietävä maaliin asti. Maailma paranee uutta luomalla.

Näillä ajatuksilla antoisaa kokousta, arvon vihreä valtuuskunta! Ensi kerralla sitten taas livenä, teitä onkin jo ikävä!