Atte Harjanteen puhe puoluevaltuustossa 23.9.2023

Arvoisa puoluevaltuusto,

Tervetuloa eduskuntaan! Perinteenä on ollut, että valtuuston kokoukset Helsingin päässä pidetään täällä. 

Puoluevaltuusto on vihreiden ylin päättävä elin puoluekokousten välillä, puolueen tärkein poliittista keskustelua käyvä ja linjoja vetävä porukka. Eduskuntaryhmä edustaa sitten vihreiden äänestäjiä täällä kansanvallan ytimessä.

Yhdessä me edistämme vihreää politiikkaa. Reilumpaa, vapaampaa, onnellisempaa ja kestävämpää Suomea ja maailmaa. 

Oma roolini eduskuntaryhmän puheenjohtajana näissä kokouksissa on ensin puhua, kuten nyt teen. Sitten siirryn kuuntelemaan teitä. Se on se tärkeämpi osuus. Täältä ryhmä saa syötettä omaan työhömme, linjauksiin, päätöksiin ja avauksiin. Käyttäkää siis ääntänne, pitäkää puheenvuoroja!

Joitakin päätöksiä me – eduskuntaryhmä ja puoluevaltuusto – myös teemme yhdessä: jos eteen tulisi uudet hallitusneuvottelut,  niin hallitukseen lähtemisestä ja valinnat ministereistä kokoontuisimme päättämään yhteiskokoukseen. 

Sitä ei valitettavasti ole ihan heti näkyvissä. Hallitus ei kaatunut vielä alkuunsa, vaan 8.9.2023 jää historiaan päivänä, jolloin kokoomuksen, RKP:n ja kristillisdemokraattien siunauksella ja keskustan nyökkäyksellä alennettiin surullisesti rimaa sille, miten Suomessa voi valtioneuvoston jäsen tai hallituspuolue toimia.

Koko kauttaan jo alkumatkallaan kompuroiva hallitus ei välttämättä silti kestä. 

Arvoisa valtuusto,

Tällä viikolla eduskunnassa puitiin hallituksen budjettiriihen tuloksia. Hallituksen tiedotustilaisuus oli omalla tavallaan absurdi näytelmä. Päätöksiä esitelleet ministerit käytännössä ohittivat kokonaan sen, että hallitus leikkaa, ja ennen kaikkea sen, että nuo leikkaukset kohdistuvat rajusti jo nyt vaikeassa asemassa oleviin. Ei erityisen suoraselkäistä.

Ehkä syy välttelyyn oli siinä, että hallituksessa moni oikeasti tiedostaa valitsemansa linjan olevan epäreilu ja epäjohdonmukainen. 

Talouden tasapainottaminen edellyttää leikkauksiakin, vaikeita ja epämieluisia päätöksiä. En kiistä sitä. 

Mutta se ei edellytä niiden kohdentumista näin vinoutuneesti ja syventämistä vain siksi, että bensan hintaa painetaan muutama sentti alaspäin; että verotuksen uudistamiseen ei riitä kunnolla rohkeutta; että ympäristölle, taloudelle ja toimiville markkinoille haitallisiin tukiin ei uskalleta puuttua; että juuri varakkaille kohdennettuja veroaleja tehdään tilanteessa, jossa talous on liemessä ja Euroopassa soditaan. Ja silti se velkataakka kasvaa, vaikka valtaan noustiin lupaamalla muuta.

Myös työmarkkinatanner tärisee. Hallitus on vyöryttämässä nopeasti nipun muutoksia työnantajapuolen toivelistan pohjalta. Olen itse ehkä eniten huolissani naisvaltaisten matalapalkka-alojen, kuten hoitajien, opettajien ja varhaiskasvattajien näkymästä. Tämä porukka kannattelee työllään hyvinvointiyhteiskunnan tärkeimpiä palveluita, mutta on jäänyt työmarkkinoilla alakynteen kerta toisensa jälkeen. 

Hallituksen suunnitelmat uhkaavat tehdä näiden ihmisten elämästä entistä epävarmempaa, palkkakehityksestä heikompaa ja arjesta kuormittavampaa. Paitsi että se on väärin, se vaikeuttaa kriisiytyneen sote-alan tilannetta entisestään.

Muuttuva työelämä ja talous edellyttävät työmarkkinoille lisää joustavuutta, mutta sen vastapainoksi turvaa ja tasapainoista neuvotteluvaltaa. Yhteiskunnallista luottamusta ei ole varaa rapauttaa, sillä sitä on paljon vaikeampi jälleenrakentaa.

Kansalaiset ja yritykset tarvitsevat luottamusta ja toivoa herättävän näkymän Suomen tulevaisuuteen. 

Suomen taloutta voi tasapainottaa reilummin. Sitä pitää uudistaa rohkeammin. Ja se on välttämätöntä tehdä luonnon ehdoilla. 

Arvon valtulaiset,

Latailin kesällä paljon akkuja luonnossa. Maiharit jalkaan ja metsään on oma reseptini mielenrauhaan. Tepastelin Repovedellä, kahlasin kaatosateessa Patvinsuolla, ja kokkailin tortilloja Sipoonkorvessa. Sipoonkorven kansallispuistoa ei muuten olisi ilman sitkeää vihreiden työtä – kiitos ja terveiset  Juurikkalan Timolle sinne jonnekin eläkepäiville prätkän selkään.

Luonnosta nauttimiseen liittyy kuitenkin aina alakulo. Luonto on liian ahtaalla. Piakkoin maailmaan toivottavasti tupsahtava muksuni on perimässä luonnoltaan köyhän planeetan. 

Me elämme jo antroposeeniä, ihmisen epookkia. Aikakautta, jona ihmiskunta on kasvanut asteroidi-iskun veroiseksi planeettaa muokkaavaksi voimaksi. Yhdysvaltalaista biologia Edward O. Wilsonia lainatakseni se uhkaa muuttua eremoseeniksi, yksinäisyyden aikakaudeksi. Maailmaksi, jossa on vain se “talous”. Ihmisiä, ja tuotantoon valjastettu, luonnosta tyhjä planeetta maita ja meriä myöten. 

Se on surullinen ajatus, ja se on vaarallinen ajatus, sillä olemme lukemattomin tavoin riippuvaisia terveistä ekosysteemeistä. On surkeaa kirjanpitoa arvottaa luonto niin pieleen, kuin nyt teemme. 

Kuumeneva planeetta vaikeuttaa luonnon tilaa entisestään, ja iskee meihin ihmisiinkin. Tämä kesä oli selkeästi maapallon kuumin koskaan ikinä mitattu, ja tämäkin ennätys tulee valitettavasti vielä ylittymään. Ilmastonmuutosta on siis hillittävä paljon entistä tehokkaammin. Sitä ei kuitenkaan ole järkeä tehdä luonnon kustannuksella. Kummankaan haasteen edessä ei ole varaa taka-askelin.

Biologi Wilsonin ratkaisuehdotus luontokatoon oli, että meidän pitäisi pyhittää puolet maapallosta luonnolle. Kuulostaa ehkä hurjalta, mutta on itse asiassa varsin perusteltu arvio siitä mittakaavasta, jonka luonnon monimuotoisuuden turvallinen varjelu vaatii. EU:n biodiversiteettistrategiassa tavoite on 30 %, josta 10 % tiukasti suojeltua. Olennaista on tietysti sekä määrä, että laatu: luontotyyppien kattavuus, alueiden kytkeytyneisyys.

Riittävään suojeluun on siis vielä matkaa, mutta jokainen uusi kansallispuisto, ennallistettu suo, suojeltu ikimetsä ja purettu pato on askel oikeaan suuntaan. Näiden askelien puolesta me teemme työtä. 

Haluamme myös luontohaitoille riittävän hinnan, joka kannustaa säästeliääseen luonnonvarojen käyttöön ja ohjaa sen tuottavampaan, arvokkaampaan hyödyntämiseen. Ja kun arvokasta luontoa kuitenkin väistämättä turmellaan, sitä pitää kompensoida muualla. 

Yrityksissäkin luonnon rajallisuus hiffataan päivä päivältä paremmin, ja politiikan pitää antaa selvä näkymä siitä, että tulevaisuuden voittajat ovat niitä, jotka pitävät tulevaisuudesta huolta. Markkinat ovat tehokas työkalu myös luontokadon taklaamisessa – kunhan ne tosissaan ja rohkeasti valjastetaan siihen. Se on myös luontoa arvostavan maanomistajan etu.

Viime kaudella vihreiden ministereiden johdolla tehdyt historialliset panostukset luonnonsuojeluun hallituksessa vaihtuvat nyt työhön oppositiossa noiden panostusten puolustamiseksi ja uusien tekojen kirittämiseksi. 

Vihreät ei ole vain ympäristöpuolue, mutta olemme johtava, osaava ja ytimeen asti luonnon arvon ymmärtävä puolue. Ja sellaista tarvitaan yhä, ja ehkä entistäkin enemmän. Ekologinen kestävyys on edellytys kaiken politiikan uskottavuudelle.

Arvon valtulaiset,

Tänä viikonloppuna ohjelmassa on puolueen uusi ulko- ja turvallisuuspoliittinen ohjelma. 

Vihreä ulko- ja turvallisuuspolitiikka pohjaa ymmärrykseen laajasta turvallisuudesta, muttei jää maailmaa syleileväksi hattaraksi. Se pohjaa tinkimättömiin arvoihin ja periaatteisiin, ja tarjoaa konkreettisia ratkaisuja polttaviin haasteisiin. 

Kuten sanoin, oma tärkein tehtäväni täällä on kuunnella, ei puhua. Lienee siis korkea aika poistua pöntöstä tällä erää.

Toivotan teille paitsi menestyksestä kokousta, myös antoisaa valtukautta!

Kiitos!