Atte Harjanteen puhe 23.8.2023

Arvoisa vihreä eduskuntaryhmä, vihreät ystävät ja kollegat, median edustajat, muut kuulijat,

 Kiitos Sofia hienosta tykityksestä.

Vihreät lähtevät syksyyn akkunsa ladanneina, vaaleista sisuuntuneina, hallituksen sekoilusta tyrmistyneinä ja itseensä luottaen, tietäen sen, että meillä on ratkaisuja niihin haasteisiin, joita Suomi, Eurooppa ja maailma nyt kohtaavat.

 Olemme tulevaisuuspuolue, joka etsii avoimin mielin parhaita ratkaisuja.

 Minimiedellytys paremmalle tulevaisuudelle on kyky oppia historiasta.

Yksi koko 1900-luvun tärkeimmistä opeista on se, että rasismi ja äärinationalismi ovat äärimmäisen tuhoisia ideologioita. Ne ovat olleet tuhoisia niiden miljoonille uhreille, ja ne ovat olleet tuhoisia niille yhteiskunnille, jotka ovat niiden pauloihin langenneet. Se ei tapahtunut missään koskaan hetkessä, vaan askel kerrallaan. Se tapahtui, kun maltilliset voimat myivät arvonsa, kuvittelivat pysyvänsä kuskin paikalla samalla kun antoivat tilaa vihan lietsonnalle ja demokratian murentamiselle. Uhkapeli demokratialla ja ihmisoikeuksilla on kostautunut kerta toisensa jälkeen.

Kesän poliittisen kuohunnan keskellä mieleeni muistui kuva, joka levisi sosiaalisessa mediassa vuonna 2016. Siinä tyylikäs vanha rouva pitää kylttiä naisten oikeuksia puolustavassa mielenosoituksessa Puolassa. Teksti kyltissä kuuluu:

 ”I can’t believe I still have to protest this fucking shit.”

Samankaltaiset fiilikset ovat nousseet itselläni pintaan kesän aikana. Meillä on käsillä valtava urakka uudistaa Suomen taloutta ekologisen kestävyyden ja hyvinvoinnin turvaamiseksi, meillä on työtä oppimistulosten ja yhteiskunnallisen eriytymisen korjaamiseksi, meillä on Euroopassa sota, joka Ukrainan täytyy voittaa. Tuntuu kaiken tämän keskellä uskomattomalta, että vuonna 2023 Suomessa rasismi ja äärioikeistolaisuus ovat poliittisia voimia, joille annetaan tilaa hallituspuolueita myöten. Mutta niin se on, ja siihen on puututtava. Yhdenvertaisuus on aivan keskeinen ja välttämätön liberaalin demokratian peruspilari.

Äärioikeistolainen, populistinen vihanlietsonta ei koske vain viholliseksi leimattavia ihmisryhmiä, vaan myös demokratian keskeisiä instituutioita. Yksi niistä on vapaa, riippumaton media.

Rakkaat toimittajat, minäkään en todellakaan aina pidä siitä, mitä te kirjoitatte. Ei silti tulisi mieleenkään pyrkiä hiljentämään teitä ja työtänne, joka on aivan kriittistä toimivalle, avoimelle demokratialle ja kansalaisyhteiskunnalle.

Vapaassa yhteiskunnassa valtaapitävät ovat vastuussa kansalle ja median vahtaamia. Epäonnistuneessa yhteiskunnassa asetelma on toisin päin. Yksi sellainen, synkkä ja autoritäärinen yhteiskunta löytyy itänaapurista, ja siihen suuntaan Trumpit ja Orbanit haluavat omia maitaan viedä. Sille polulle ei Suomea saa viedä.

Se tapa, jolla perussuomalaisten puoluekokous hyökkäsi mediaa vastaan, oli kylmäävä. Mielenkiintoinen yksityiskohta oli muuten se, ettei kyseisen kansanliikkeen kokouksessa jäsenistö käytännössä saanut sananvuoroa kokouksen poliittiseen keskusteluun.

Arvoisat kollegat ja kuulijat,

Eduskunnan syksy alkaa näiden perustavanlaatuisten kysymysten parissa, eivätkä ne katoa yhden tiedonannon myötä ainakaan niin kauan, kuin hallituspuolueiden riveistä lietsotaan vihaa, vastakkainasettelua ja syrjintää ja maalataan vapaasta mediasta kansan vihollista.

Vaan on meillä syksyllä edessä muutakin. Hallituksensa kaatumista pelkäävä kokoomus vyöryttää eduskuntaan täyslaidallisen sosiaaliturvaan ja työmarkkinoihin liittyvää uutta lainsäädäntöä. Me emme ole kategorisesti kaikkea sitä vastaan. Me tunnistamme tarpeen päivittää sosiaaliturvaa ja sujuvoittaa työmarkkinoita. Mutta se ei käy, että talouden sopeuttamisen raskain osa kaadetaan heikko-osaisimpien niskaan, syvennetään köyhyyttä ja sen loukkuja, ja torpataan monilta mahdollisuus asua siellä, missä juuri heidän työlleen olisi kova tarve. Työmarkkinoilla on huolehdittava paitsi työmarkkinoiden joustavuudesta, myös tasapainoisesta ja reilusta neuvotteluvallasta, emmekä aio hyväksyä naisvaltaisten alojen naulaamista pysyvään palkkakuoppaan.

Arvoisat kuulijat,

Olen suuri käppyröiden ja infografiikan ystävä. Numerot, jakaumat, hajonnat, trendit ja mittakaavat ovat minulle tärkein ikkuna siihen, mitä maailmassa tapahtuu.

Tänä kesänä käppyrät ovat kuumottaneet, jopa pelottaneet.

Heinäkuu 2023 oli mittaushistorian kuumin kuukausi maapallolla. Toistaiseksi. Tästä vuodesta tulee hyvin mahdollisesti koko mittaushistorian kuumin. Merivirtoja kääntävän El Nino -syklin myötä ensi vuosi on todennäköisesti vielä kuumempi. Ja kun hiiltä kertyy ilmakehään koko ajan lisää, kuumempia ja kuumempia vuosia tulee vielä paljon lisää.

Valtamerten pintalämpötilat ovat rikkoneet ennätyksiä sekä paikallisesti että globaalisti. Merten kuumenemisella on vakavia vaikutuksia luonnolle. Karibialla korallit ovat vaalenneet – käytännössä siis alkaneet kuolla – ennätysmäärin.

Merijääpeite on sekin globaalisti vuodenaikaan nähden ennätysalhaisissa lukemissa. Se on yksinään huolestuttavaa, mutta erityisen kuumottavaa asiasta tekee se, että ennätysluvut ovat olleet jopa kuuden keskihajonnan päästä ilmastollisesta vertailujaksosta. Puhtaan tilastollisesti tällaisen todennäköisyys olisi lottovoiton luokkaa. Tällainen radikaali muutos kielii isosta siirroksesta, keikahduspisteestä.

Tältä näyttää se, kun ilmastojärjestelmän tila muuttuu joksikin, mitä ihmiskunta ole kokenut. Globaali taloutemme ja tuotantomme on rakennettu ilmastoon, jota ei enää ole, ja joka lipuu päivä päivältä kauemmas menneisyyteen.

Kaikkia eivät numerot ja käppyrät kiinnosta. Sama maailman muutos on näkynyt myös hyvin konkreettisesti dramaattisina kuvina, videoina ja kertomuksina tulimeristä muun muassa Rodoksella, Espanjassa, Kanadassa ja Hawaijilla. Vaikka ilmaston kuumenemisen ajamat sään ääri-ilmiöt ovat tänä kesänä ohittaneet pääosin Suomen, ei kannata haudata päätä hiekkaan. Maailma palaa, ja se osuu meihinkin.

Samaan aikaan luonto on jatkuvasti ahtaammalla ja köyhtyy. Se on surullista itsessään, mutta myös meidän talouttamme ja hyvinvointiamme ylläpitävän elossapitojärjestelmän purkamista pala palalta.

Olemme jo muuttaneet planeetan tilaa vaarallisesti, ja jokainen asteen murto-osa, jonka voimme lämpenemistä estää, on äärimmäisen arvokas, ja jokainen ekosysteemi, jonka voimme suojella tai ennallistaa on tarpeen.

Ilmastokriisin ja luontokadon edessä ei ole varaa ajanpeluuseen tai heimoutuneeseen identiteettipolitiikkaan – ja vielä vähemmän taka-askeliin. Meidän on sopeuduttava ja varauduttava vaarallisesti muuttuvaan maailmaan – ja ennen kaikkea tehtävä kaikkemme sen muutoksen hillitsemiseksi.

Ilmastopäästöjen vähentäminen ja luontokadon pysäyttäminen on siis ennen kaikkea välttämättömyys.

Tästä välttämättömyydestä voi takoa myös mahdollisuuden, sillä globaali kysyntä ratkaisuille on jo valtava.

Käppyröitä ja numeroita on tullut selailtua myös Suomen taloudesta. Näistä oli paljon puhetta vaalien allakin. Valtion velkaantumisesta puhuttiin – hyvä, tärkeä aihe. Menoleikkauksistakin on puhuttu paljon, ja niitä on hallitukselta tulossa reippaasti. Osa perusteltuja, osa lyhytnäköisiä ja lopulta taloudelle varsin haitallisia.

Yksi talouden mittari, josta olisi paikallaan puhua enemmän, on tuottavuus. Pitkällä tähtäimellä tuottavuuden parantaminen ainoa talouskasvun lähde, kun väestö ei kasva eikä tehdyn työn määrää voi mahdottomasti kasvattaa. Pelkästään tuottavuuskehityksen varaan ei valtiontalouden tasapainottamista voi tietenkään laittaa, mutta Suomi on jäänyt tuottavuuskehityksessä verrokkimaita jälkeen, eikä vuoden 2008 jälkeisestä kuopasta ole vieläkään täysin noustu. Osaavan ja sisukkaan maan pitää pystyä parempaan. Erityisesti yksityisten palveluiden tuottavuus on Suomessa haaste.

Työn tuottavuudessa on siis kyse siitä, kuinka paljon arvoa jollakin määrällä työtä saadaan. Kun samalla – tai vähemmällä – työllä saadaan enemmän aikaan, hyvinvointi kasvaa.

Taloutemme kolistessa ekologisen kestävyyden reunoja vasten on samalla välttämätöntä vauhdittaa kehitystä, jossa vähemmällä neitseellisten raaka-aineiden ja maa-alan käytöllä ja pienemmin päästöin tuotetaan enemmän hyvinvointia.

Materiaalisen tuottavuuden vertailu ylätasolla erilaisten maiden välillä on vaikeaa, mutta on selvää, että tässäkin suhteessa Suomella on merkittävästi skarppaamisen varaa sekä suhteessa verrokkeihin että absoluuttisesti.

Tehdyistä työtunneista ja käytetyistä luonnonvaroista on mahdollista saada enemmän hyvää meille kaikille jaettavaksi, planeetan ja Suomen luonnon rajoja kunnioittaen.

Suomi tarvitsee siksi vihreän tuottavuuden ohjelman.

Palaan tähän teemaan, tavoitteisiin ja keinovalikoimaamme tarkemmin huomenna. Pysykää niin sanotusti taajuudella.

Arvoisat kuulijat,

Vihreillä on nyt edessä uuden nousun rakentaminen oppositiossa, ja eduskuntaryhmän työ on siinä avainasemassa. Hallitusohjelman poliittisiin sisältöihin suhtaudumme rakentavan kriittisesti ja analyyttisesti, avoimen, liberaalin demokratian arvojen ja perusteiden kyseenalaistamiseen tiukasti ja tinkimättömästi. 

Kumpaankin työtä tarvitaan nyt, ja sitä pohjustetaan täällä Suomen Ateenassa seuraavat kaksi päivää.

Antoisaa kesäkokousta!