Ajatuksia itsenäisyyspäivänä 2020

Itsenäisyyspäivänä 2020 vuoden takainen juhlapäivä tuntuu kaukaiselta, kuin unikuvalta. Vaikka liput liehuvat ja teeveestä tulee päivän teemaan sopivaa ohjelmaa, kaikki on toisin. Kansakunta on varpaillaan – teemme kaikkemme estääksemme koronapandemian leviämisen.

Ajan poikkeuksellisuus ei vähennä itsenäisyyspäivän juhlavuutta. Olemme osa pitkää ketjua – ja vain uutisia maailman konfliktialueilta vilkaisemalla tiedämme, miten tärkeitä asioita itsenäisyys ja rauha ovat.

—
Muistikuvassa seison isäni kanssa Viipurin Vyborgskaja ulitsalla. ”1507”, isäni sanoo. Katson häntä ihmeissäni. ”Se oli puhelinnumeromme”, hän jatkaa. Edessämme on komea Pelikaani-talo, nyt rapistuneena, entisellä Viipurin Luostarinkadulla. Kurkkaamme sisäpihalle. Isäni osoittaa kolmannen kerroksen ikkunaa. ”Tuo oli minun huoneeni ikkuna.”

”Mennäänkö katsomaan porraskäytävään?”, ehdotan. Isäni ei halua. Minä menen. Katson kolmannessa kerroksessa oven nimilaattaa. Siinä lukee kyrillisin kirjaimin ”Komarov”.

Isäni ei ollut juurikaan puhunut Viipurista tai sodasta. Yleensä hän katsoi eteenpäin. Mutta sen kuulin, että kodin eteisen seinällä olleeseen karttaan merkittiin nuppineuloin sotatapahtumia Itävallassa ja Puolassa, toisen maailmansodan aattona.

Lapsia taisi kuitenkin enemmän kiinnostaa Walt Disneyn uusi värielokuva Lumikki, jota esitettiin Viipurin elokuvateattereissa. Jääkelkat kiisivät Salakkalahden jäällä. Luistinradan kaiuttimista kuului päivän hittijenkka ”Amalia armas, kotikylän lapsi”.

Mutta yhtenä marraskuun päivänä kaikki oli toisin. Oli sota.

Kun kävelimme pois Pelikaani-talon luota, isäni puhui, yhtä paljon itselleen kuin minulle: ”Olemme tehneet rauhansopimuksen, ja tämä kaupunki on lopullisesti menetetty. Tämä on nyt toisten ihmisten kaupunki, ja he ovat vastuussa tästä. Tämä on nyt heidän kotinsa.”

—
Olen ajatuksissani usein palannut Viipurin Luostarinkadulla käymäämme keskusteluun. Puhuimme sodasta, joka jättää hyvin vähän valinnanmahdollisuuksia. Joskus ei yhtään. Puhuimme rauhasta, joka antaa meille mahdollisuuden toimia. Ja puhuimme itsenäisyydestä, joka antaa meille tilaa toimia ja tehdä oma valintojamme.

Joskus olen rauhanneuvotteluissa käyttänyt kotitalonsa edustalla seisovaa isääni esimerkkinä. On puolustettava arvojaan ja oikeuksiaan. Se ei ole aina helppoa. Joskus se johtaa vaikeuksiin ja menetyksiin. Ne voivat tuntua lopullisilta. Mutta kun aikaa kuluu, historia voi jollakin merkillisellä tavalla siirtää punnuksia. Tappioiden ja voittojen tilikirjoihin tulee uusia lukuja.

Itsenäisyyspäivänä 2020 olemme kiitollisia mahdollisuuksistamme valita ja tehdä päätöksiä itse. Mutta itsenäisyys ei ole jotain kerran saavutettua, joka sen jälkeen ikuisesti pysyisi hallussamme.

Kun katsomme tulevaisuuteen, näemme monenlaisia uusia uhkia. Esimerkiksi ilmastonmuutos ja elinympäristömme tuhoutuminen uhkaavat kaventaa tulevaisuuden valinnanmahdollisuuksia. Tai kokonaan poistaa ne.

Itsenäisyys ja rauha vaativat työtämme myös tänään.