7 + 1 keinoa vahvistaa rajaturvallisuutta

11.07.2024

Vihreät eivät kannata hallituksen esittämää käännytyslakia, koska se on ristiriidassa ihmisoikeuksien ja suomalaisen yhteiskunnan arvojen kanssa. Lailla yritetään kuitenkin ratkaista todellista ja vakavaa ongelmaa: terroristivaltio Venäjän hybridivaikuttamista rajalla.

A-studiossa toimittaja haastoi, että vaihtoehtona käännytyslaille minun pitäisi sanoa “yksi tehokas” ratkaisu. Pulma on, että Venäjän hybridivaikuttamiseen ei ole yhtä ainoaa ratkaisua.

Tämän myöntävät myös käännytyslain kannattajat. Esimerkiksi hallintovaliokunta mietinnössään toteaa, ”ettei nyt säädettävä lakikaan mahdollista kaikkien sellaisten ajateltavissa olevien Venäjän käyttämien painostuskeinojen torjuntaa, joissa käytetään hyväksi välineellistettyä maahantuloa”.

Käännytyslain kohtalosta riippumatta Venäjän uhan torjumiseen tarvitaan siksi isoa pakillista työkaluja. Vihreä vaihtoehto vakavia tilanteita varten koostuukin yhden keinon sijaan pitkästä valikoimasta toimia, joita tulee soveltaa tarpeen mukaan.

1) Nykyisten keinojen hyödyntäminen
Suomella on jo nykyisellään esimerkiksi mahdollisuus sulkea tarvittaessa raja-asemia väliaikaisesti tilanteissa, joissa Venäjä välineellistää turvapaikanhakijoita.

2) Rajamenettely
Rajamenettelyssä maahantulijat otetaan rajan tuntumassa säilöön siksi aikaa, kun arvioidaan perusteita ottaa heidät turvapaikanhakuprosessiin, ja kansainvälisiä velvoitteita ja ihmisoikeuksia kunnioittaen toteutettuna se voi olla yksi käyttökelpoinen väline.

3) Lähtömaissa tiedottaminen
Lähtömaissa tulee tiedottaa, että Venäjän kautta ei ole turvallista yrittää hakeutua Suomeen, koska turvapaikanhakijoita voidaan käyttää hyväksi – tai jopa pakottaa sotimaan rintamalla Ukrainassa.

4) EU:n tuki
Me voimme tarvittaessa edellyttää EU:lta niin henkilöstöapua rajalle, joustoa maahanmuuttosääntöihin kuin turvapaikanhakijoiden jakamista EU-maiden kesken.

5) Virka-apu rajavartijoille
Tarvitsemme lain virka-avusta, jolla poliisi ja puolustusvoimat voivat tarvittaessa tukea rajavartijoita vaikeiden tilanteiden hallinnassa rajalla.

6) Valmiuslaki
Erityisen pahoissa ja vakavissa tilanteissa voi olla kyse jo poikkeustilasta, mikä avaisi myös valmiuslain tarjoaman työkalupakin.

7) Oikeudellisesti kestävä rajaturvallisuuslaki
Esimerkiksi professori Martin Scheinin on pohdiskellut tapoja vahvistaa rajaturvallisuutta oikeudellisesti kestävällä tavalla; jos toimiva malli on löydettävissä, sitäkin kannattaa harkita.

+ Putinin nujertaminen
Lopulta kestävin ratkaisu Venäjän hybridiuhkaan on se, että valta maassa vaihtuu. Sitä Suomikin voi osaltaan vauhdittaa ajamalla Venäjälle tiukempia pakotteita ja Ukrainalle lisää tukea.

Väliä ei ole vain sillä, mitä keinoja valitaan, vaan myös sillä, miten niitä käytetään. Esimerkiksi rajamenettelyn voi toteuttaa ihmisoikeuksia kunnioittaen – tai niitä räikeästi rikkoen. Vihreät ajavat vain ratkaisuja, jotka ovat yhteensopivia kansainvälisten velvoitteidemme, EU-oikeuden ja oman perustuslakimme kanssa.

Turvaa hakevia ihmisiä ei voi jättää heitteille ja kuolemanvaaraan. Vihreät ovat valmiita kannattamaan kaikkia ihmisoikeuksien ja suomalaisen yhteiskunnan perusarvojen mukaisia keinoja vaikuttavasti vahvistaa rajaturvallisuutta ja puuttua Venäjän hybridiuhkaan.

Hallituksen esittämä käännytyslaki ei sellainen ole.

Oras Tynkkynen